Maailma tarvitsee vahvempaa ja demokraattisempaa YK:ta

Tämän päivän monet konfliktit esimerkiksi Syyriassa, Etelä-Sudanissa ja Ukrainassa ovat läsnä jokapäiväisissä keskusteluissa ja herättävät kysymyksen, kuinka Suomi ja kansainvälinen yhteisö voi näihin puuttua.   Mitä enemmän maailmalla on konflikteja ja hätää,...

Ryhmäpuhe Metropolikaupunkiesityksestä 20.10.2014

Metropoliselvityksen tausta-analyysi on hyvin samanlainen, johon olemme vihreässä ryhmässä päätyneet. Olemme halunneet katsoa seudun kokonaisetua ja nähneet, että pitkällä aikavälillä se on myös yksittäisten kuntien ja erityisesti kuntalaisten etu. Kuntien välisen...

Valtuustopuhe metropäätöksestä

Valtuustossa 29.9.2014 Olemme suuren rahoituspäätöksen edessä. Oleellista on todeta, että olemme päättämässä metron jatkeesta. Itse metroratkaisu on tehty jo aikaisemmin halusimmepa sitä tai pikaraitioteitä. Nyt on vastuumme huolehtia, että valitusta ratkaisusta...

Avoin kirje Espoon kaupungin työntekijöille

Espoon väkiluku kasvaa noin 4000 asukkaalla vuodessa. Se on viidessä vuodessa Heinolan kaupungin verran. Samaan aikaan henkilöstömäärän kasvu on pidetty maltillisena tiukalla rekrytointipolitiikalla. Monissa yksiköissä tehdään siis töitä kasvavan työpaineen alla....