Elämme aikaa, joka voi lisätä väkivaltaista kuohuntaa jo muutenkin epävakaassa Lähi-idässä. Israelin yhtenäisyyshallitus, pääministeri Benjamin Netanjahun johdolla, on uhkaillut liittävänsä osia miehitetystä Länsirannasta virallisesti Israeliin heinäkuun alusta alkaen. Yhdysvaltojen presidentin Donald Trumpin ”rauhansuunnitelma” Israelin ja Palestiinan välille lupaa jopa 30 prosenttia Länsirannan maa-alueista Israelille. Tämän toteuttaminen olisi ”kuolinisku” palestiinalaisille ja kansainvälisesti tunnustetulle kahden valtion mallille. (Katso esimerkiksi Helsingin yliopiston Lähi-idän tutkimuksen professori Hannu Juusolan ja ulkoministeriön kehityspolitiikan neuvonantaja Olli Ruohomäen keskustelu Ylen aamussa viime tiistaina.) Tilanne on siis hyvin vakava.

Israelin ja Palestiinan välinen historia on pitkä ja verinen. Vuosikymmenten aikana sodat ovat seuranneet toisiaan ja suurvaltapolitiikka on näytellyt merkittävää osaa alueella. Kansainvälinen yhteisö, Yhdistyneet kansakunnat erityisesti, on ottanut voimakkaasti kantaa tilanteeseen ja korostanut kansainvälisen oikeuden tärkeyttä. YK on todennut toistuvasti, että kahden valtion malli on ainoa mahdollinen ratkaisu. Tämä on myös Euroopan unionin tavoite, johon pyrkimiseksi on viime aikoina vedonnut mm. EU:n ulkoasioiden ja turvallisuuspolitiikan korkea edustaja Josep Borrell.

Suomen evankelisluterilainen kirkko ja Kirkkojen maailmanneuvosto ovat niin ikään tuominneet Israelin yksipuoliset aikeet liittää palestiinalaisalueet Israeliin: ”Yksipuolinen palestiinalaisalueiden liittäminen Israeliin ei johda oikeudenmukaisuuteen ja rauhaan, vaan suurempaan epäoikeudenmukaisuuteen, kasvaviin jännitteisiin, epävakauteen ja piittaamattomuuteen kansainvälisestä oikeudesta. Siksi emme voi hyväksyä nyt esillä olevia suunnitelmia Länsirannan liittämisestä Israelin osaksi.”

Miksi Israel on ryhtymässä näihin toimiin nyt? Poliittisesti on sovittu, että pääministeri Netanjahulla on mahdollisuus toteuttaa vaalilupauksensa ja Israelin tiettyjen poliittisten toimijoiden kauan haikailema Länsirannan liittäminen. Tähän vaikuttaa varmasti se, että Yhdysvaltojen presidentti Donald Trump on näyttänyt vihreää valoa Netanjahun toimille. Yhdysvaltojen ulkopolitiikan suunnanmuutoksesta Israelin ja Palestiinan suhteen yhtenä esimerkkinä on vuoden 2017 Jerusalemin tunnustaminen Israelin virallisena pääkaupunkina, mikä murensi myös Yhdysvaltojen mandaattia ja roolia alueen rauhanneuvottelijana. Tämä aiheutti jo silloin suurta kuohuntaa. Tuoreimmat Yhdysvaltojen presidentinvaalien kannatusluvut saattavat myös huolestuttaa Israelin pääministeriä: toimia olisi tehtävä, kun on suotuisa suurvallan johtajan tuki. Joe Biden kannattaa kahden valtion mallia.

Toisekseen, koronakriisin myötä kansainvälisen yhteistyön merkitys ja välttämättömyys on korostunut. Nyt kun valvovia silmiä on vähemmän, esimerkiksi ihmisoikeustoimijoiden osalta, Israelin hallitus on pystynyt etenemään toimissaan nopeasti ohi kansainvälisen yhteisön silmien. Nyt on kiire vaikuttaa asiaan.

Israelin ja Palestiinan välinen konflikti, joka on kiihtynyt ennen kaikkea vuoden 1948 tapahtumien jälkeen, on ollut historian saatossa myös merkittävästi vaikuttamassa alueen muiden valtioiden välisiin suhteisiin. Siksi tämän konfliktin ratkaiseminen on koko Lähi-idän rauhan kannalta merkittävä asia. Mutta rauha ei synny sillä, että Israel jatkaa Länsirannan miehitystä tai että se yksipuolisesti liittää alueet itseensä. Kahden valtion malli on yhä realistinen, mutta mikäli isoja osia Länsirannasta liitetään Israeliin, on sen jälkeen rauhan saavuttaminen kadotettu yhä kauemmas.

Maailman poliittinen tilanne ei rauhoitu kesätauolle, vaan vaatii hereillä oloa.

Istuntovapaa alkoi reippaasti. Aamulla petasin sängyn ilman rillejä ja noin 5 minuutin kuluttua ihmettelin, kun päiväpeitto ja tyynykasa alkoivat heilua.. (katso viimeinen kuva).

Sitten hakemaan roskalava-ryhmän kautta löytyneitä pihakiviä lasten kanssa ja ideoimaan muotoa pihapöydän aluselle. Asefin ansiosta lopputuloksesta tuli hieno ja viimeistelty (kuvassa vielä keskeneräisenä).

Illemmalla päästiin pelaamaan turvapaikkapeliä upealla porukalla. Turvapaikanhakijoiden tuki ry:n Sanna Valtonen on ollut peliä laatimassa ja saimme kansanedustaja Veronika Honkasalon ja kahden Suomen turvapaikkaprosessia läpi käyneen nuoren, Ibdar Haidarin ja Yasin Omerin kanssa pelata Sannan opastuksella vaikuttavan kierroksen.

Peli avaa turvapaikkaprosessimme haasteita ja todennäköisyyksiä. Vaikka nämä ovatkin käyneet murheellisen tutuiksi viimeisten viiden vuoden aikana, oli peliin koottu yhteen pakettiin sellainen kokonaisuus, joka avaa silmiä. Tärkeää oli samalla käydä keskustelua Ibdarin ja Yasinin omista kokemuksista. Raskaista vaiheista voitiin onneksi yhdessä puhua ja nyt jo nauraakin. Toivottavasti tämäkin auttaa jaksamaan, vaikkei tulevaisuus vielä olisikaan selvä.

Meille edustajille jäi taas monta prosessin mutkaa mielen päälle. Täytyy vain sinnikkäästi jatkaa töitä niiden korjaamiseksi.

#turvapaikanhakijat #turvapaikka #oleskelulupa #turvapaikkapeli #tutury #pihatyöt #roskalava #roskalavalöytö

Kansanedustajilla on laaja riippumattomuus ja suoja, jonka vuoksi syytteeseen tarvitaan eduskunnan harkinta. Tätä harkintaa olimme tänään tekemässä taustanamme perustuslakivaliokunnan mietintö ja asiantuntijakuulemiset, joissa yksikään ei kiistänyt syytesuojan purkamista ja 5/6 suositteli purkua.

Valitettavasti äänestystulos 121 syytesuojan purun puolesta ja 54 sitä vastaan ei riitä, sillä eduskunnasta tarvittaisiin 5/6 enemmistö päätöksen taakse.

Edustajan syytesuojalla on tarkoitus suojata poliittisen puheen sananvapautta. Sanan säilää, hyvin värikästäkin, saamme käyttää, mutta lakia emme saa rikkoa.

Syyteharkinta on tehty ja valtakunnan syyttäjä oli pyytänyt lupaa asettaa edustaja Mäenpää syytteeseen puheistaan.

Edustaja Mäenpää puhui ensin maahanmuutosta ja tämän perään vieraslajien torjunnasta ja tähän torjuntaan tarvittavasta määrärahasta, rinnastus on kamala. Kiihotus kansanryhmää vastaan on vakava rikos.

Vastaavaa harkintaa ei ole tarvinnut eduskunnalta pyytää sitten 70-luvun, eikä useita kertoja aiemminkaan. Kysymys on vakava.

Syyllisyyskysymyksen ratkaisee tuomioistuin, eduskunnan harkinta koski, sitä ettei aiheettomasti pyritä kansanedustajan toimintavapautta rajoittamaan. Saman lain tulee koskea meistä jokaista.

Riippuumattomuuden vastapainona meillä edustajilla on suuri vastuu sanomisistamme. Meillä on myös suuri vastuu siitä, ettei järjestelmää käytetä väärin.

Jokainen edustaja siis kantoi tätä vastuuta tämän päätöksen yhteydessä.

Tämän harkinnan politisoituminen jättää koko järjestelmän ylle varjon. Vaatiiko tämä muutoksia perustuslakiimme? Pohdin syytesuojan poistoon riittävän enemmistön kokoa, mutta tällä olisi sananvapauden kannalta myös heikentävä vaikutus. Vaihtoehto olisi rajata lakia niin, ettei syytesuoja koskisi kiihottamista kansanryhmää vastaan.

Muutoksia tarvitaan, jotta kansanedustajat ovat saman oikeusprosessin alaisia kuin muut myös salipuheissa erityisesti tällaisessa kysymyksessä, jossa korostuu edustajan rooli, esimerkki ja vastuu.