Tämän päivän monet konfliktit esimerkiksi Syyriassa, Etelä-Sudanissa ja Ukrainassa ovat läsnä jokapäiväisissä keskusteluissa ja herättävät kysymyksen, kuinka Suomi ja kansainvälinen yhteisö voi näihin puuttua.

 

Mitä enemmän maailmalla on konflikteja ja hätää, sitä tärkeämpää on yhteinen kansainvälinen ponnistelu rauhan ja kehityksen puolesta. Tässä työssä YK:lla täytyy jatkossakin olla johtava rooli. Yhdistyneet kansakunnat täyttää ensi vuonna 70 vuotta, mutta sen tarpeellisuus ei ole vähentynyt.

 

Pystyäkseen vastaamaan maailman kriisien hallintaan YK:ta tulee kehittää. Uudistamista tulee tapahtua koko ajan, vähitellen ja järjestö kerrallaan. Byrokratiaa ja vanhentunutta hallintoa tulee karsia ja päätöksentekoa demokratisoida. YK:ssa eniten valtaa on turvalisuusneuvoston viidellä vakituisella jäsenvaltiolla, jotka olivat toisen maailmansodan voittajavaltioita. Tämä ei vastaa enää nykyistä maailmantilaa ja järjestely vie uskottavuutta ja vaikuttavuutta järjestöltä, jonka tärkein tehtävän on rauhan ylläpitäminen.

 

YK:n keskeinen ongelma on päätöksenteon jäykkyys. Yleiskokouksen todellisen vallan vähyys ja turvallisuusneuvoston yksimielisyysvaatimus johtavat tilanteeseen, jossa YK voi valitettavan harvoin toimia silloin, kun sitä eniten tarvittaisiin.

 

Vuosikymmeniä YK on tehnyt erinomaista työtä eri puolilla maailmaa. Vuosituhattavoitteet ovat olleet monin tavoin onnistunut prosessi ja useisiin asetettuihin kehitystavoitteisiin on päästy, vaikka samaan aikaan moni on myös jäänyt saavuttamatta. Vuosituhattavoitteita seuraavia kestävän kehityksen tavoitteita tehdään parasta aikaa. Niissä johtavana periaatteena on universaalisuus, eli uusi kehitysagenda koskee entistä vahvemmin kaikkia maita, myös Suomea.

Kirjoitettu YK:n päivänä 29.10.2014 yhdessä Timo Virtalan kanssa.

Julkaistu Länsiväylässä 1.-2.11.2014