mennessä Inka Hopsu | syys 12, 2016 | Kirjoituksia
Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut, Seurantaraportista esimerkkejä nykyisestä toimintaympäristöstä: -Perusopetuksen oppilasmäärä on kasvanut 726 oppilaalla ja lukion 153 opiskelijalla viime vuoden alusta -Lukuvuodelle on perustettu neljä lisäopetusryhmää...
mennessä Inka Hopsu | joulu 2, 2015 | Kirjoituksia
2.12.2015 Kiitos neuvottelijoille. Tällä kertaa vaadittiin pitkää pinnaa ja tavallista enemmän neuvotteluaikaa, pöydällä oli vaikeita ja periaatteellisia asioita. Meillä on haastava kansallinen taloustilanne ja samaan aikaan kunnalle ja asukkaille vaikeita...
mennessä Inka Hopsu | touko 18, 2015 | Kirjoituksia, Valtuustopuheet
Valtuusto 18.5.2015 Espoon asukasmäärä jatkaa kasvuaan, vuoden 2014 aikana kasvu oli 4850 henkilöä, 1,9 prosentin suhteellinen väestönkasvu. Tämä on suurin lisäys kymmeneen vuoteen. Nopea kasvu alkaa jo näkyä esimerkiksi täysinä päiväkoteina ja koulun aloittavien...
mennessä Inka Hopsu | touko 18, 2015 | Tiedotteet
Tiedote julkaistu 5.5.2015 by Espoon Vihreät Espoon Vihreiden mielestä kaupunginjohtajan esitys tilaaja-tuottajamallin purkamisesta ja peruskaupunkimalliin siirtymisestä on perusteltu. Peruskaupunkimallissa tilojen ja kunnallistekniikan rakentaminen ja ylläpito...
mennessä Inka Hopsu | tammi 30, 2015 | Kirjoituksia
Espoon Vihreät vaatii käynnissä olevalle oman palvelutuotannon uudistamiselle, niin sanotun tilaaja-tuottajamallin tarkastelulle, aikalisää. Iso organisaatiouudistus edellyttää laajaa, monipuolista ja avointa valmistelua. – Valmistelu on nyt keskeisesti...