Valtuustokysymyksen vastauksessa todetaan, että kaikki vanhuspalvelut nähdään Espoossa kotona asumista tukevana toimintana. Tämä on hyvä ja toimiva periaate. Tänään ja budjettineuvotteluissakin kuitenkin vihreät ja usea muukin ryhmä nostivat esiin huolen kotihoidon resurssien riittävyydestä vanhusväestön määrän kasvaessa ja laitoshoidon vähentyessä.
 
Olen itsekin seurannut kotihoidon kehittymistä läheltä jo pidemmän aikaa sisareni työn ja oman mummini hoidon kautta. Todellisuus on valitettavasti eri näköinen kuin meille valtuutetuille jaetuissa papereissa.
 
Ensinnäkin kotihoidon hoitajien vaihtuvuus ja sairastavuus on suurta. Resurssipooliratkaisu auttanee tähän jonkun verran. Aina ei tarvittaisikaan täysin uutta hoitajaa opettelemaan asiakkaan tarpeita. Opettelu vie aikaa ja hoitajan kiire kasvaa entisestään.
 
Kiire on todellakin se palaute, jota vanhukset antavat ja jota omaisilta saa ja, jonka itse olen huomannut. Hoitaja saa tehdä vain tiukasti rajattuja tehtäviä ja juoksee usein työtään läpi kellon kanssa kilpaa. Tulee mieleen ratikkakuskin homma, jossa aikataulussa pysyminen oleellista. Sääolot vaan joskus vaihtelevat ja aikataulu ei aivan pidäkään. Samoin on vanhusten palvelutarpeen kanssa. Ei vanhuksen tarpeita läheskään aina saa hoidettua puolessa tunnissa.
 
Kiireen lisäksi hoitajilta ja omaisilta on tullut palautetta muistisairaiden tilanteesta. Sairaalasta kotiuttaminen tapahtuu usein nopeasti ja jos kotihoidon tuki ei ole riittävää, saatetaan joutua sairaalaan paluukierteeseen.
 
Kotihoidolle ei ole Sosiaali- ja Terveysministeriön asettamia laatusuosituksia ja hoitajamäärän vähimmäismitoituksia. Siksi meidän tulee seurata Espoossa palveluntarvetta erityisen tarkasti ja valtakunnan tasolla saada mitoitus sovitun mukaisesti kirjattua lakiin.
 
Positiivista palautetta hoitajat antavat yhteistyöstä järjestöjen ja seurakuntien kanssa. Kun kotihoitajalla ei ole resurssia auttaa on heillä tai omaisilla ollut mahdollisuus kääntyä järjestöjen puoleen ja saada esimerkiksi siivousapua, tukea ulkoiluun tai vaikka haravointiin. Diakonit tarjoavat arvokasta keskustelutukea yksinäisille. Kolmanne sektorin rooli kasvaa ja toivon, että osaamme tätä arvostaa.
 
Kotihoidon työn suola on sen kokonaisvaltaisuus, mutta jos se ei toteudu liian tehtäväkeskeisyyden ja kiireen vuoksi, hoitajat uupuvat ja sairastavat. Sosiaalitoimen kotikäynnit tehdään aina pareittain vanhusen kotihoidon yksin, vaikka tilanteet ovat hyvin vaihtelevia. Toivon todella, että neuvotteluissa lisäämämme reusrssi tuo helpotusta ja tulevissakin talousarvioesityksissä kotihoidon laadusta huolehditaan.

Valtuustopuhe 8.12.2014