Muutama viikko takaperin meni kalenteri uusiksi kansanedustajallakin. Alkoi valmiuslain pykälien tutkiminen koronaviruksen ehkäisemiseksi ja sen myötä etäarki niin lapsilla kuin aikuisillakin. Niinpä peruuntuivat odottamani kuvataidekoulun ”Näkymätön luonto” -näyttelyn avajaisetkin. Sen sijaan arjessa luonto onkin käynyt yllättäen aiempaa näkyvämmäksi. Kun Uusimaa on suljettu, harrastukset tauolla tai verkossa, kirjastot ja kulttuuririennot kiinni ja kaupassakäyntiäkin pitäisi välttää, ovat ihmiset löytäneet tiensä keväiseen luontoon. Facebook ja Instagram tuovat luonnonihmeet sisällekin.
Kevään ensimmäiset leskenlehdet, sinivuokot, purot ja pajunkissat ovat sytyttäneet sisäisen valokuvaajan ja luonnontutkijan kiinnostuksen monissa, jokunen on tsuumaillut hetken pidempään ja saanut kuviin lintujen kevättouhut tai ojien sammakon.
Tavallista vähäisemmät kontaktit, työn tai koulun jatkumisen epävarmuus ja huoli sairaudesta saattavat painaa monen mieltä, tai sitten vain tylsyys ja kodin rutiinien tympeähkö toisto puuduttavat. On arvokasta, jos tuolloin osaa kuluttaa aikaansa, rauhoittua, kokea onnistuvansa pensseliin, kynään, kameraan tai vaikka savikimpaleeseen tarttumalla. Näin voi olla helpompi selvitellä ja ilmaista levottomia tunteitaan ja ajatuksiaan. Taide on oiva keino vahvistaa omaa resilienssiä, kykyä mukautua ja selviytyä uudessa tilanteessa. Olen varma, että monella kuvataidekoululaisella on kasvanut tähän jo paljon valmiuksia.
Aikanaan, vuosi lukion jälkeen lähdin Tarton yliopistoon opiskelemaan. Pääaineenani oli erityispedagogiikka, mutta kaikki opinnot olivat viroksi ja siksi ennen noiden opintojen alkua piti harjoitella viron kieltä. Pohdin, miten käyttäisin ensimmäisen lukukauden fiksusti kielen oppimisen lomassa. Englanninkielisiä kursseja oli tuolloin tarjolla vain valtiotieteellisen Eurooppaopinnoissa, ja vaikka valitsin nekin kurssit, eivät ne riittäneet täyttämään lukujärjestystäni. Päätin hakea yliopiston maalaustaiteen linjalle ja pääsin kuin pääsinkin mukaan. Mikä ihana opiskelijasyksy taideopiskelijoiden kanssa oikeastaan kahta uutta kieltä oppien, niin viroa kuin vanhan venäläisen koulukunnan oppien mukaista öljyvärimaalausta. Pääosa syksyä tehtiin asetelmia, joihin tallentuivat monet neuvostoaikaiset astiat, kuosit, lelut ja värit.
Olen yhä oikein tyytyväinen, että saatoin valita tällaisen tavan tutustua ja sopeutua uuteen ympäristöön. Myöhemmin jatkoin opintojani Helsingissä ja Lontoossa. Opettajan opintojen ja valtiotieteiden opiskelun ohella jatkoin valokuvauksen ja kuvataiteen opetuksen opiskelua. Taideaineet antoivat minulle aivan samalla tavalla kuin Viroon muuttaessani erilaista perspektiiviä ymmärtää yhteiskuntaa ja ihmisen kasvamista. Jos mahdollisuudet tarjoutuvat, kannattaa itselleen sopivan ilmaisun harjoittelua jatkaa.
Taiteen perusopetuksen tavoitteissa on hienosti määritelty kuvataiteen tehtäväksi tukea oppilaan kasvua, itsetuntemusta, identiteetin rakentumista ja kulttuurista osaamista kuvataiteen keinoin. Opetus vahvistaa oppilaan kokemusta itsestään visuaalisen kulttuurin aktiivisena toimijana sekä luovana ja vastuullisena yhteisön jäsenenä. Opetus tulisi kiinnittää oppijan kokemusmaailmaan, näin syntyy oivalluksia, tulkintaa ja toivottavasti myös arvostusta omaa ja toisen työtä kohtaan.
Hallitus valmistelee parhaillaan harrastustakuun Suomen mallia, jossa tavoitteena on vahvistaa lasten ja nuorten hyvinvointia, ehkäistä syrjäytymistä ja lisätä tasa-arvoisia mahdollisuuksia harrastaa. Jokaiselle lapselle tarjottaisiin koulupäivän yhteyteen mahdollisuus maksuttomaan, itselle sopivaan ja mieluisaan harrastukseen. Kohderyhmä ovat alkuun peruskoulujen oppilaat. Tähän työhön kutsutaan mukaan eri toimijoita kehittämään ja toteuttamaan toimintaa kunnissa.
Näen, että taiteen perusopetusta antavilla oppilaitoksilla on tässä tärkeä rooli! Toivon, että mahdollisimman moni nuori voi valita polulleen kokeiluja ja kokemuksia taiteen parissa osaavan opettajan johdolla ja kannustavassa ryhmässä. Lisärahoitustakin toimintaan on tiedossa. Lähdetään yhdessä kehittämään Espooseen toimivaa harrastustakuun mallia nykyisten kokemusten pohjalta. Vahvistetaan nuorten kykyä ilmaista itseään ja tuetaan yhteisöllisyyttä sekä kykyä sopeutua ja pärjätä tulevaisuuden maailmassa, jossa muutoksia on varmasti vastassa.
Inka Hopsu (Vihr.) on Espoon kaupunginvaltuuston puheenjohtaja.
Teksti julkaistiin Espoon kuvataidekoulun 2019-2020 vuosijulkaisussa Pensselihirmut.
