Peruskoulu nousi vaalien alla lähes joka puolueella koulutuspoliittisen keskustelun kärjeksi – eikä suotta! Oppimistulosten lasku näkyy mittauksissa, samoin lasten ja nuorten kasvava pahoinvointi.
Viimeisessä kouluterveyskyselyssä viikoittaista kiusaamista kokeneiden tyttöjen määrä oli noussut ennätyslukemiin sitten vuoden 1996. Poikien osalta aiemmin saavutettu kiusaamisen lasku on kääntynyt nousuun, ja ollaan vuoden 2010 tasolla. 8-9-luokkalaisista 8,6 % kokee kiusaamista viikoittain. Nuorten kanssa keskustellessa esiin nousee lähes aina sekä kasvanut ahdistuneisuus ja mielenterveyden haasteet sekä lisääntynyt niin somessa vastaantuleva kuin kadulla sattumanvaraisesti kohdalle osuva väkivalta. Koulukiusaamisen ja kouluväkivallan vastaisia toimia on paljon, mutta ne eivät tuota riittävää tulosta. Tämän työn täytyy vahvistua ja systematisoitua.
Näitä haasteita ei ratkota pelkästään opetuksen resurssein, vaikka pienten ryhmäkokojen säilyttäminen on opettajan puuttumismahdollisuuksien kannalta aivan oleellista. Oppilashuollon henkilöstön riittävä saatavuus vaikuttaa olevan kasvava haaste kasvukaupungeissa. Esimerkiksi psykologien erikoistumista lasten ja nuorten asioihin pitäisi lisätä. Myös koulunuorisotyön vahvistaminen toisi kuuntelevia aikuisia kouluihin.
Talouden kiristyminen näkyy perheiden mahdollisuuksissa kustantaa lasten harrastuksia. Esimerkiksi joukkueiden myöntämiä avustuksia maksuihin on syksyn alkaessa haettu aiempaa enemmän ja harrastusryhmien aloittajamäärissä on ollut laskua. Harrastusten Suomen mallia tuleekin kehittää niin, että se mahdollistaa lapsille ja nuorille mieluisan harrastuksen, jota voi jatkaa vuodesta toiseen. Sitä kautta syntyy pysyviä ystäviä ja harrastuksen syrjäytymistä ehkäisevä funktio toteutuu.
Hallitus on luvannut pitää tasa-arvorahoituksen tason edellisen vuoden suuruisena. Tämä rahoitus on todella tarpeellista, muttei riitä vahvistamaan peruskoulujen ja varhaiskasvatuksen tilannetta, kun etenkin lapsimäärältään suurten kasvukuntien taloustilanne on sote-uudistusten jälkeen tiukka ja kuntaosuuksiin esitetään uusia leikkauksia. Vähintäänkin nämä leikkaukset pitäisi perua, jottei peruskoulujen tilannetta kiristetä entisestään.
Esimerkiksi Espoossa 30% ensimmäisen luokan aloittajista puhuu muuta kuin suomea äidinkielenään. Kaupungin kasvusta 80% on vieraskilistä. Koko Suomen osaamisen kannalta isoja kysymyksiä on nyt ja tulevaisuudessa se, kuinka onnistumme myös vieraskielisten lasten osaamisen nostossa.
Sekä Helsinki että Espoo ovat linjanneet suomi ja ruotsi toisena kielenä -opetuksen kehittämisestä. Katsotaan, että ryhmissä on yliedustetusti, väärin perustein ryhmään ohjautuneena vieraskielisiä lapsia. Kansallisessa kielellisen osaamisen vertailussa 1/5-osan S2-ryhmissä olevien lasten kielitaito oli niin hyvä, että se riittäisi suomen kieli äidinkielenä -opetukseen.
S2-opetukseen on tosiaan ohjattu välillä pelkän sukunimen perusteella ja sellaista riman laskua osalle lapsista ei tietenkään pitäisi tehdä. S2-opetuksesta tulisi pystyä myös sujuvasti siirtymään äidinkielisten opetukseen, kun taidot siihen riittävät. Osalle tueksi riittäisi tukiopetus, jolloin osallistuminen muun luokan tunneille onnistuisi. Oman äidinkielen opetuksesta ei tämän uudistuksen varjolla tule lähteä tinkimään – se vahvistaa ajattelun taitoja ja auttaa muiden aineiden oppimisessa.
Yksi tarpeellinen muutos olisi myös pidentää valmistavaa opetusta kaksivuotiseksi niillä, jotka sitä tarvitsevat. Haasteita on etenkin vanhempana Suomeen tulevilla lapsilla saada vuodessa kiinni niin kielestä kuin kaikkien oppiaineiden sisällöistä. Osallistumisen tulevan kotiluokan opintoihin kaikissa mahdollisissa aineissa pitäisi kuitenkin olla mahdollista valmistavan opetuksen rinnalla. Tällä mallilla etenkin isoissa kaupungeissa valmistavia luokkiakin jakautuisi tasaisemmin kaikkiin kouluihin.
Aivan oleellista on, että varhaiskasvatuksen osallistumisaste nousee, koulunaloituksessa auttaa kovasti, jos on jo useamman vuoden päässyt opettelemaan suomea tai ruotsia päiväkodissa. Myös varhaiskasvatuksen kielitietoinen opetus vaatii resursseja ja taitoa eli siis myös henkilöstön koulutusta. Varhaiskasvatuksen henkilöstöpula etenkin suurissa kaupungeissa vaatii koulutuspaikkojen lisäämistä ja myös alan nousua palkkakuopasta. Laadukas varhaiskasvatus näkyy tutkimuksissa vahvasti myös paremmissa oppimistuloksissa.
