Arvoisa puhemies,
2015 voimaan tulleella ilmastolailla luotiin pohjaa Suomen ilmastopolitiikan pitkäjänteiselle suunnittelulle ja seurannalle.
Ilmastovuosikertomus 2019 on ensimmäinen ilmastolain mukainen laatuaan. On hyvä, että saamme käsittelyymme erillisen, itsenäisen asiakirjan ilmastotavoitteiden toteutumisesta.
Nykyisen lain 2013-2020 asettamiin taakanjakosektoria koskeviin päästövähennystavoitteisiin ollaan kertomuksen mukaan pääsemässä ja on toki ilo, että voidaan osoittaa, että tavoitteen asetannalla ja valituilla toimilla saavutetaan tulosta.
Raportin käsittelemä taakanjakosektori kattaa muun muassa liikenteen, maatalouden, rakennusten erillislämmityksen ja jätehuollon päästöt. Teollisuutta ja energiantuotantoa koskeva päästökauppasektori on EU:n laajuinen ja sen raportointi ei tähän kuulu, kuten ei myöskään maankäyttösektori.
EU:n lainsäädännön kehittyminen maankäyttösektorin osalta vaatii senkin sisällyttämistä ilmastolain piiriin, kuten hallitusohjelmassa on sovittu. Lain tarkistamisen yhteydessä on luontevaa päivittää myös ilmastovuosikertomuksen laajuus.
Myös päästökaupan ja taakanjakosektorin välinen raja on muuttuva, mikä vähentää sektorikohtaisen tarkastelun relevanssia ja perustelee tarvetta kertomuksen kehittämiseen päästöjen kokonaistarkastelun suuntaan.
Esimerkkinä rajan dynaamisuudesta ovat sähköautojen yleistymisen kautta tapahtuva liikenteen päästöjen siirtyminen päästökaupan piiriin. Myös osa maatalouden päästöistä raportoidaan osana taakanjakosektorin päästöseurantaa ja osa raportoidaan maankäyttösektorilla.
Ilmastokertomus ei siis tällä hetkellä anna kattavaa kuvaa kokonaispäästöjen nykytilanteesta.
Marinin hallitus on sitoutunut hiilineutraaliustavoitteeseen vuoteen 2035 mennessä ja negatiivisten päästöjen saavuttamiseen pian sen jälkeen.
Olennaista olisi siis tarkastella tämän tavoitteen onnistumista, kokonaispäästöjen eli ilmastopolitiikan kokonaisuuden vaikuttavuutta, toteutettujen ilmastotoimenpiteiden riittävyyttä, sekä rakentaa analyysia jatkotoimia varten.
Ilmastotoimien lisääntyessä ja niihin laitetun taloudellisen panoksen kasvaessa on yhä tärkeämpää seurata myös sosiaalisen oikeudenmukaisuuden mittareita. Ilmastotoimien vaikuttavuuden rinnalla on tarkasteltava myös eri toimenpiteiden johdonmukaisuutta. Tässä on hyvä seurata kotimaan toimien lisäksi myös sitä, mitä teemme maailmalla. Tässä voi olla myös potentiaalia.
Tämänhetkisen tilanteen perusteella on selvää, että maailmanlaajuinen päästövähennysten tavoitetaso on Pariisin sopimuksen tavoitteiden toteuttamiseksi riittämätön. Ilmastonmuutos on globaali ilmiö ja päästöjen vähentäminen missä tahansa vaikuttaa samalla tavoin. Suomi voi teknisillä tai rahoitusratkaisuillaan saada paljon aikaan kansainvälisellä tasolla. Tavoitteita myös EU-tasolla on jo tiukennettu, ja niitä tulee edelleen tiukentaa Pariisin sopimuksen toteuttamiseksi.
Arvoisa puhemies,
Suomi hiilineutraaliksi vuoteen 2035 mennessä tavoitteeseen pääseminen vaatii merkittävästi lisätoimia kaikilla sektoreilla. Näitä hallitusohjelmassa löytyy mm. verotukseen, liikenteeseen, maatalouteen, energian tuotantoon ja maankäyttöön liittyen.
Ilmasto-Vuosaaren tärkeä tulos oli eri sektoreille jaetut päästövähennystavoitteet, eli eräänlaiset hiilibudjetit. Näiden perusteella ministeriöt voivat laatia ja valita sektorikohtaisia toimenpiteitä ja seurata tavoitteen saavuttamista.
Selkeintä olisi tarttua tehokkaasti suurimpiin päästölähteisiin. Turpeen polton päästöt ovat seitsemän miljoonan hiilidioksiditonnin luokkaa, eli ne vastaavat yksinään koko Suomen henkilöautoliikenteen päästöjä. Hallitusohjelmassa on sitouduttu siihen, että turpeen energiakäyttö vähintään puolittuu 2030 mennessä, nopeampikin eteneminen olisi järkevää, jos elinkeinon harjoittajille löydetään hyvät keinot pärjätä muutoksessa.
Energiantarpeestamme turpeella katetaan vain noin neljä prosenttia.
Energia ja ilmastostrategia sekä ilmastolaki ovat hyviä mahdollisuuksia kasvattaa uusiutuvan energian osuutta Suomen energiantuotannosta. Tuulivoiman rakentamisen tavoitemäärä tulisi nostaa vähintään 30 prosenttiin. Suomella on erinomaiset edellytykset muuttua sähkön viejäksi ja uusiutuvan ekologisen osaamisen kärkimaaksi.
Päästöjen vähentämisen lisäksi, meidän tulee kasvattaa päästöjä sitovia hiilinieluja. Hiilinielu tarkoittaa käytännössä metsiä, joiden puusto ja maaperä sitovat ilmasta hiilidioksidia. Suomen hiilinielut sitovat tällä hetkellä alle kolmanneksen vuotuisista kasvihuonepäästöistämme (Tilastokeskus 2018).
Ilmastopaneelin puheenjohtaja Ollikainen oli huolestunut maankäyttösektorin hiilinielujen vuosittaisesta vaihtelusta esimerkiksi suurten avohakkuiden takia.
Vuonna 2018 maankäyttösektorin nettonielu oli vain -9,8 Mt, aikaisemman -21,4 Mt:n sijaan. Tällaiset vuosittaiset heilahtelut voivat vesittää kokonaan Suomen hiilineutraaliustavoitteen. Toisin sanoen, nettonielu on tällä hetkellä aivan liian pieni ja sitä tulisi kasvattaa roimasti, mikäli haluamme tosissaan saavuttaa vuoden 2035 hiilineutraaliustavoitteen.
Tutkijat antoivat Ilmasto-Vuosaaressa myös erinomaisia keinoja nielujen kasvattamiseen mm. jatkuvapeitteisen kasvatuksen lisäämisen, peltojen raivauskiellot ja suometsien ojituksien vähentämisen. Suunnitelma näistä toimista tarvitaan pian.
Sektorikohtaisten toimien lisäksi tarvitaan poikkileikkaavia toimia, jotka vaikuttavat useisiin eri sektoreihin. Näitä ovat mm. kuntien ilmastotyö, kulutukseen liittyvät toimet sekä julkiset hankinnat.
Suomen kunnat ja erityisesti suuret kaupungit ovat sitoutuneet kunnianhimoisiin ilmastotavoitteisiin ja toimivat ilmastopolitiikan suunnannäyttäjinä. 40 % suomalaisista asuu kunnissa, jotka tähtäävät hiilineutraaleiksi 2030 mennessä. Tässä tavoitteenasetannassa syntyi jopa positiivista kilvoittelua. Kuntien vastuulla on merkittävästi vaikuttavia hyvin konkreettisia päätöksiä mm. maankäytön ja kaavoituksen osalta sekä liikennesuunnittelussa ja energiantuotannossa. Kunnissa voimme etsiä ratkaisuja, kuinka rakentaa hiilineutraaleja tai jopa hiilinegatiivisia alueita.
Verkostomaisella toimintatavalla Syken Hinku-foorumi, CANEMURE, FISU, Kuntaliiton ilmastokunnat ja mm. kuntien energiatehokkuusopimukseen liittyneet kunnat ovat koonneet ja levittäneet tärkeää osaamista ja kokemuksia onnistuneista toimista. Kuntien ilmastotyö on osoittautunut vaikuttavaksi ja kannattavaksi. Esimerkiksi Iin kunta säästää vuosittain 2 miljoonaa euroa aktiivisella ilmastotyöllä.
Ympäristöministeriön toimet ja kunnille ilmastotyöhön varatut varat eivät ole olleet suuren suuret, mutta mahdollistavat erilaisten toimijoiden yhteistyötä ja tehokkaampien ja vaikuttavampien tapojen löytämistä kokeiluin. Kunnat ja alueet tarvitsevat myös uusia työkaluja ja mittareita tulosten mittaamiseen.
Ilmastotoimien reilu taakanjako onnistuu sitä paremmin, mitä paremmin, asukkaita lähellä oleva päätöksenteko on mukana ja tunnistetaan sosiaalisesti kestävät ja hyväksytyt ratkaisut.
Tietoisuuden lisäämistä ja kannustimia muutokseen tarvitsevat myös kuluttajat. Myös kotitalouksien kulutuksen päästöt ovat kasvussa ja siten kulutuspohjaiselle raportoinnille olisi tarvetta. Kulutusperäisten päästöjen seurannan raportointia on kehitetty Pohjoismaista ainakin Ruotsissa ja Pohjoismaisen seurantamallin kehittäminen voisikin edistää osaltaan ilmastopolitiikan ohjausta.
Pääministeri Marinin hallitusohjelma on historiallinen ilmastotavoitteiden osalta. Erinomaiset tavoitteet eivät saa jäädä vain tavoitteiksi, vaan kunnianhimon ja ratkaisukyvyn pitää riittää toimenpiteisiin asti. Suunniteltuja ja huolella valmisteltuja toimenpiteitä on tarjolla.
