Arvoisa yleisö, arvoisat panelistit ja puhujat
Minulla on ilo toivottaa teidät kaikki lämpimästi tervetulleiksi Kehityspoliittisen toimikunnan ajankohtaissarjan Suomen kansainvälistä ilmastorahoitusta käsittelevään julkaisutilaisuuteen.
Tämän julkaisun tarkoituksena on nostaa tietoisuutta ilmastorahoituksen kiireellisyydestä ja niistä velvoitteista sekä valinnoista, joita myös Suomella on edessään. Siksi näemme, että on erittäin tärkeää, että meillä päätöksentekijöillä on mahdollisimman selkeä käsitys siitä, mistä ilmastorahoituksessa oikein on kysymys; mitä isoja asioita on ratkaistavana kansainvälisesti ja millaista linjaa niissä Suomelta toivoisimme. Tuttuun tapaan annamme julkaisun lopussa suosituksia näistä.
Tarve tällaiselle julkaisulle ja sen lähestymistapa perustuvat Suomen globaalin vastuun ja ilmasto-oikeudenmukaisuuden edistämiseen osana YK:n kestävän kehityksen Agenda2030-toimintaohjelman ja ilmastosopimusten toimeenpanoa. Näemme, että kansainvälinen ilmastorahoitus on konkreettinen keino toteuttaa ilmasto-oikeudenmukaisuutta ja tasata ilmastonmuutoksen aiheuttamaa eriarvoistumista ja huomioida erityisesti kaikkein haavoittuvimmat.
Yksi pääviesteistämme on, että Suomen on aika ottaa ilmastorahoitus täysimääräisesti käyttöön osana laajempaa ilmasto- ja kehityspolitiikkaa. Se ei kuitenkaan tapahdu itsestään vaan vaatii tietoa ja sitoutumista päätöksenteon eri tasoilla ja alueilla.
Julkaisu painottaakin, että vastatakseen tilanteen kriittisyyteen, Suomi tarvitsee pitkäjänteisen ja läpinäkyvän toimintamallin sekä suunnitelman kansainvälisen ilmastorahoituksensa kasvattamiseksi ja kohdentamiseksi.
Ilmastorahoitusta ei voida luonnollisestikaan ratkaista puhumatta resursseista. Ja tämä onkin Suomella arka paikka, sillä lähtökohtaisesti ilmastorahoitus on osa kehitysyhteistyörahoitusta Suomessa. Sen kansainvälinen 0,7 prosentin BKTL-tavoite on jäänyt Suomelta saavuttamatta vuotta 1991 lukuun ottamatta. Lisäksi ilmastorahoituksen tulisi olla uutta ja lisäistä suhteessa tuohon tavoitetasoon. Eli sitä olisi nostettava niin, ettei se vähennä muuhun kehitysyhteistyöhön kohdentuvia varoja. Tähän ovat Ruotsi, Norja ja Luxembourg yltäneet.
On myös selvää, ettei kehitysyhteistyörahoitus yksin riitä täyttämään kasvavia tarpeita, vaan rahoitusta tulee tarkastella kokonaisuutena, myös yksityiset rahavirrat ja investoinnit huomioiden laajalla rintamalla. Haastetta nostaa kuitenkin se, että pelisäännöt tällä kentällä ovat vielä vasta hahmottumassa.
Olen todella mielissäni siitä, että olemme saaneet tänään keskustelemaan aiheesta tahoja, jotka voivat todella konkreettisesti asiaa edistää omissa puolueissaan ja laajemmin eduskuntatyössä, ulkoministeriössä sekä kentällä.
Lämmin kiitos myös Keniaan, ACT-Alliancin Julius Mbatialle meitä tänään kirittävästä videopuheenvuorosta sekä Suomen lähetysseuran Niko Humalistolle yhteistyöstä siinä ja julkaisuprosessissa laajemmin.
Ja että te hyvä yleisö, hienoa, että annatte aikanne ja kiinnostuksenne tälle yhteiselle teemalle tänä aamuna ja jatkossa.
Tämä julkaisu on kolmas ja viimeinen osa eräänlaisen kehitys- ja ympäristö -trilogian kokonaisuutta, jossa olemme tarkastelleet luonnon monimuotoisuuden, ruokaturvan ja ilmastonmuutoksen nousevia haasteita ja kytköksiä.
Analyysin ja suositusten tekemisestä on vastannut KPT:n jäsentahoista koottu asiantuntijaryhmä, pääkirjoittajanaan Jaana Vormisto FIANTConsulting Oy:stä, tukenaan KPT:n sihteeristö. Tässä kohtaa haluaisinkin lausua isot kiitokset kaikille mukana olleille, 15 taholle, asiantuntevasta ja aktiivisesta työpanoksesta sekä erinomaisesta yhteistyöstä viime kuukausina.
Vielä kerran lämpimästi tervetuloa!
