Turvallisuusohjelma

Turvallisuus on laajasti meidän jokaisen hyvinvointiin vaikuttava taustatekijä. Sen vaikuttimia on paljon maailman poliittisesta ja taloustilanteesta aina yksilön käyttäytymismalleihin asti. Ohjelmaa lukiessa jäin pohtimaan, että turvallisuustyön täytyy olla erittäin poikkihallinnollista, kuten se onkin, mutta myös hyvin pitkäjänteistä. Kahden vuoden ohjelmasykliä perustelee nopeasti muuttuva ympäristö, mutta tärkeää on huomioida myös pitkäjänteisemmin tehtävien päätösten vaikutuksia.

Hallitusohjelman tavoite on, että Suomi on maailman turvallisin maa. Espoo on mittareiden perusteella kaupunkien parhaimmistoa. Asumme siis varmasti yhdessä maailman turvallisimmassa kolkassa ja saamme olla siitä tyytyväisiä. Turvallisuus on kiistämättä yksi Suomen ja Espoon vetovoimatekijä.

Ohjelmassa mainittavia tulevia turvallisuustyönhaasteita ovat eriarvoisuuden lisääntyminen, suhteellisen köyhyyden ja tuloerojen kasvu, hyvinvoinnin ja terveyden polarisaatio (osa voi entistä huonommin), juurettomuus sekä kasvavat sosiaaliset ongelmat.

Turvallisuussuunnittelun ja turvallisuuden parantamisen kannalta syrjäytymisen ehkäisy ja tasa-arvoinen elinolosuhteiden parantaminen on erittäin tärkeää.

Espoon keskus on saanut viime viikkoina kurjaa, mutta valitettavan tarpeellista julkisuutta osakseen. On tärkeää, etteivät Espoon eri asuinalueet eriydy turvallisuusnäkökulmasta.

Meidän päättäjien on huolehdittava tästä niin asuntopolitiikassa kuin riittävällä tuella kasaantuneiden sosiaalisten ongelmien hoitoon. Esim. työttömyys, päihdeongelmat, lähisuhdeväkivalta, köyhyys jne keskittyessään saattavat synnyttää syrjäytymisen ja eriarvoisuuden jopa ylisukupolvisen kierteen.

Meillä on koulupuolella hyviä esimerkkejä, miten riittävällä lisätuella säilytetään koulun ilmapiiri ja samalla oppimistulokset hyvänä. Tätä rohkeutta tarttua mahdollisiin ongelmiin jo ennalta tarvitaan aimo annos lisää. Tasa-arvorahoitusta, positiivista diskriminaatiota tarvitaan siis jatkossakin.

Turvallisuus laaja-alaisena käsitteenä tarkoittaa sekä fyysistä että henkistä turvallisuutta. Henkiseen turvallisuuteen vaikuttaa mm. yksinäisyyden kokemus. Tarvitaan riittävä sosiaalinen verkosto. Espoossa kasvaa niin maahanmuuttajaväestön kuin yksin elävän vanhusväestön määrä. Haasteet ovat osin erilaisia näillä ryhmillä, mutta uudenlaisessa arjessa pärjääminen ja riittävät kohtaamiset toisten ihmisten kanssa ovat yhteisiä. Julkisuudessa on hienoja esimerkkejä, kuinka turvapaikanhakijoista on tullut vanhusten tukihenkilöitä. Tämä on yksi mainio malli, mutta kyllä meiltä kiireisiltä espoolaisilta pitäisi myös löytyä aikaa oman kylämme ihmisten kanssa jutteluun, naapuriapuun ja oman kylän elävöittämiseen tapahtumin. Tätä vapaaehtoistyötä ja verkostoitumista tulisi kaupungin aktiivisesti tukea. Kaupunki voi esimerkiksi tarjota tiloja kohtaamisille, esimerkiksi lähikirjastoilla on suuri merkitys asukkaiden yhteisinä olohuoneina. Vaapaaehtoistyön koordinaatioon kannattaa myös satsata.

Vielä muutama sana siitä, kuinka tärkeää olisi saada kaikki espoolaiset pysymään joukossa mukana. Oppimistulokset ja syrjäytymistilastot ovat viime aikoina osoittaneet, että kaikilla pojilla ei mene hyvin. Ero tyttöihin on merkittävä. Syrjäytymisen laaja-alainen tarkastelu sukupuolinäkökulmasta on vielä melko uutta, mutta erittäin tarpeellista.

 

Valtuustopuhe 27.2.2017