Juvenalian 40-vuotisjuhlien onnittelupuhe

Arvoisa juhlaväki, hyvät muusikot ja musiikin ystävät,

 

Olen iloinen, kun sain kutsun tulla puhumaan juhlaanne.

Lasten ja nuorten monenlainen harrastustoiminta on erittäin tärkeä tapa tukea nuoren kehittymistä ja ystäväpiirinkin rakentumista. On tärkeää, että jokainen nuori löytää itselleen sopivia tapoja ilmaista itseään, tässä harrastukset ovat tärkeässä roolissa.

Espoo kasvaa melkoista vauhtia, niin myös kaupungin lasten ja nuorten määrä. Opetus- ja varhaiskasvatuslautakunta ja viime kädessä valtuusto, joita molempia täällä edustan, päättävät Espoon taiteen perusopetuksen toimijoiden resursseista. On tärkeää pitää huolta, että oppilaitosten rahoituksessa näkyy tuo sama kasvu kuin lapsimäärissäkin, siten että kaikki halukkaat pääsevät kokeilemaan myös taide- ja musiikkiharrastusta.

Kiitos tässä kohtaa myös Juvenalialle, joka on rohkeasti kokeillut erilaisia tapoja tuoda harrastusmahdollisuutta päiväkoteihin, kouluihin ja lähelle meitä espoolaisia myös upeiden esitysten muodossa. Kaiken uuden seassa toivon teille voimia ja viisautta, että jaksatte jatkossakin vaalia sekä työn laatua että tavoitteellisuutta ja sitä iloa ja innostusta, jota jokainen uutta oppiessaan tarvitsee.

Muutama sana musiikista, jonka äärellä olemme. Musiikki koskettaa, se lohduttaa, sykähdyttää, vie mennessään, usein niin kuulijan kuin tekijänkin. Musiikki kuuluu arkeen ja juhlaan. Ei ole suvun yhteistä juhlaa, ettei joku alkaisi yhteislaulua tai kitaristia pyydettäisi kaivamaan kitaransa esiin. Itse tehty kappale merkkipäivälahjana riemastuttaa. Surun hetkellä musiikki auttaa käsittelemään tunteita ja ajatuksia, se kannattelee. Tänään autoradiossa minut tavoitti virsi, Jumala ompi linnamme ja sen myötä tulvahti aimo annos Lutherin teologiaakin mieleen reformaation juhlapäivän kunniaksi. Musiikilla on voimakas vaikutus.

Pohdin laulua, joka kertoisi musiikin merkityksellisyydestä, päädyin kuitenkin Eino Leinon sanoihin:

En, enhän muuta ma tahdokaan kuin laulaa, laulaa, niin laulaa, kun laulut mun helkkyvät rinnassain ja pyrkivät pitkin kaulaa.

Mitä voin minä sille, jos maailma vain mulle se virsinä helkkää, jos rytmejä on ilot ihmisten ja surut on sointua pelkkää.

 

Kuvaus on osuva siitä intohimosta, jota ihminen joskus kokee tekemäänsä kohtaan. Toivon, että soitto- ja teorialäksyjenkin lomassa mahdollisimman usein pääsee pulppuilemaan tuo Leinon kuvaama ilo ja intohimo.

Olen iloinen voidessani onnitella Espoon kaupungin puolesta 40 vuotta täyttävää Juvenaliaa. Jatkakaa ansiokasta, laadukasta työtä soittoniekkojen ja musiikin ystävien kouluttamisessa. Toivotan voimia ja iloa työhönne, paljon onnea ja pitkää menestyksekästä ikää!