mennessä Inka Hopsu | helmi 8, 2023 | Kirjoituksia
Suomessa osaamiserot maahan muuttaneiden ja nk. kantaväestön välillä ovat jo pitkään olleet Euroopan suurimpia, jopa toisen polven maahanmuuttotaustaisten kohdalla. Kansallisen koulutuksen arviointikeskuksen (Karvin) julkaisemasta pitkittäistutkimuksesta ilmenee, että...
mennessä Inka Hopsu | tammi 20, 2023 | Tiedotteet
Kansanedustajat Inka Hopsu (vihr.) ja Eeva-Johanna Eloranta (sdp) ovat huolissaan koulupsykologien heikosta saatavuudesta samaan aikaan, kun nuorten pahoinvointi on kasvanut. Yksi syy tähän on, ettei opintojen ja harjoittelun aikana ohjauduta tähän työhön....
mennessä Inka Hopsu | loka 26, 2022 | Puheet
Hallituksen esitys: HE 229/2022 vp Inka Hopsu vihr : Arvoisa puhemies! Tämä on tosiaan tervetullut korjaus ja lisäys. Huolta TUVAn eli tutkintaan valmistavan koulutuksen paikkojen riittävyydestä oli jo viime keväänä, ja yhä tätä huolta kannetaan, myös...
mennessä Inka Hopsu | loka 7, 2022 | Suulliset kysymykset
Arvoisa puhemies! Meidän täytyy jatkuvasti tehdä työtä sen eteen, että meillä todella Suomessa on maailman paras koulutus ja maailman parhaat opettajat. Tällä viikolla olemme lukeneet muun muassa OECD:n raporteista oppimistulosten ja koulutustason laskusta. Erityisen...
mennessä Inka Hopsu | loka 5, 2022 | Kirjoituksia
Opettajataustaiset kansanedustajat Inka Hopsu (vihr.) ja Jouni Ovaska (kesk.) jyrähtävät maailman opettajien päivänä koulutuksen puolesta. Heidän mukaansa Suomen menestys on rakennettu sivistyksen ja osaamisen varaan mutta nyt suunta on uhkaava. Perusopetuksen...