mennessä Inka Hopsu | syys 12, 2016 | Kirjoituksia
Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut, Seurantaraportista esimerkkejä nykyisestä toimintaympäristöstä: -Perusopetuksen oppilasmäärä on kasvanut 726 oppilaalla ja lukion 153 opiskelijalla viime vuoden alusta -Lukuvuodelle on perustettu neljä lisäopetusryhmää...
mennessä Inka Hopsu | elo 22, 2016 | Kirjoituksia
valtuustopuhe 22.8.2016 Käsitteillä on hyvä ja kattava suunnitelma ikääntyvän väestön hyvinvoinnin turvaamiseksi. Haluan nostaa linjauksista yhden erityisemmin tarkasteluun, nimittäin ikääntyneiden kotona asumisen ensisijaisuuden. ”Mahdollisimman pitkään omassa...
mennessä Inka Hopsu | elo 22, 2016 | Kirjoituksia, Valtuustopuheet
Hyväksyimme erittäin tarpeellisen hankkeen, Espoon sairaalan, hankesuunnitelman valtuustossa vuonna 2012. Tuolloin tehtiin tärkeä ja kustannuksia säästävä linjaus, kun erittäin kalliiksi osoittautunut Orkidea-hanke kuopattiin ja kompakti sairaala siirrettiin Jorvin...
mennessä Inka Hopsu | elo 22, 2016 | Kirjoituksia
Espoon Vihreät vaativat läpinäkyvyyttä kaupungin omistamiin osakeyhtiöihin. Viime aikoina muun muassa Länsimetron ja Espoon sairaalan viivästykset ja kustannusten nousu ovat herättäneet julkisuudessa aiheellista keskustelua kunnallisten osakeyhtiöiden toiminnan...
mennessä Inka Hopsu | kesä 13, 2016 | Kirjoituksia
Valtuustonkokous 13.6.2016 Vihreä ryhmä kannattaa Raide-Jokerin rakentamista. Panostus joukkoliikenteen kehittämiseen on kaupungissa, jossa siihen on todellinen tarve, erittäin järkevää. Raidejokerin tehtävää tällä hetkellä hoitava Runkolinja 550 on erittäin paljon...
mennessä Inka Hopsu | touko 21, 2016 | Kirjoituksia
Arvoisa puheenjohtaja, hyvä puoluekokousväki, Sitten viime puoluekokouksen olemme kaikki varmasti kunnissa, joissa toimimme kohdanneet suuren turvapaikanhakijamäärän ja toimet ja päätökset, joita se meiltä vaatii. Puoluevaltuuskunta otti heti työnsä alkuun vahvasti...