Blogi
Ryhmäpuhe Valtuuston budjettikokouksessa
2.12.2015 Kiitos neuvottelijoille. Tällä kertaa vaadittiin pitkää pinnaa ja tavallista enemmän neuvotteluaikaa, pöydällä oli vaikeita ja periaatteellisia asioita. Meillä on haastava kansallinen taloustilanne ja samaan aikaan kunnalle ja asukkaille vaikeita...
Valtuustoaloite terveydenhuollon järjestämisestä paperittomille henkilöille
Paperittomat ihmiset ovat Suomessa oikeutettuja vain kiireelliseen hoitoon[1]. Hoito tapahtuu omalla kustannuksella todellisten kustannusten mukaan ja esimerkiksi päivystyskäynnistä tai synnytyksestä voi seurata tuhansien eurojen lasku, tällöin ihmiset saattavat jäädä...
Vuonna 2030 Espoo on luova ja rohkea kulttuurikaupunki
Valtuustopuhe KulttuuriEspoo 2030 -ohjelmasta 9.11.2015 Hienoa, että saamme monipuolisen, avarakatseisen ja rohkeasti tulevaan suuntaavan kulttuuriohjelman. Ohjelmassa kulttuurin rooli nähdään ilahduttavan laajalla tavalla ja kulttuuri linkitetään hienosti ihmisten...
Espoon Vihreät haluavat turvata lasten ja vanhusten palvelut
Vihreät lähtevät tavoittelemaan talousarvioneuvotteluissa parannusta erityisesti lasten päivähoitoon ja vanhusten kotihoitoon, joihin kaivataan kipeästi lisää rahaa hyvän hoivan varmistamiseksi. – Haluamme säilyttää päivähoidossa ryhmäkoot nykyisellään ja päästä eroon...
Espoon Vihreät: Espoossa on tilaa turvapaikanhakijoille
Pitkittyneiden kriisien, kuten Syyrian sisällissodan takia miljoonat ihmiset ovat joutuneet jättämään kotinsa ja pakenemaan. Pakolaistilanne on erityisen vaikea kriisialueiden naapurimaissa. Myös Suomeen tulevien turvapaikanhakijoiden määrä on kasvanut viime aikoina...
Lisää keinoja turvapaikanhakijoiden työllistymiseen
Käsittelimme eilen ja tänään Vihreän puoluevaltuuskunnan kokouksessa melko konkreettista pakettia asioista, joilla edistää turvapaikanhakijoiden kotoutumista. Linjaus alkaa, sillä rajulla pakolaisluvulla, johon meidänkin pitää vastata: ”Maailmassa on tällä hetkellä...
Valtuustopuhe Kiinteistöpalvelujen ja kaupunkitekniikan tuotanto- ja tilaajayksiköiden uudelleen organisoinnista
Valtuustossa 18.5.2015 Kiitos neuvottelukumppaneille. Meillä on nyt päätettävänä tähän tilanteeseen mahdollinen päätösesitys. Sovimme sekä valtuustosopimuksessa että talouden tasapainotus- ja tuottavuusohjelman yhteydessä, että tällä valtuustokaudella arvioimme...
Valtuustopuhe tilinpäätöksestä ja arviointikertomuksesta
Valtuusto 18.5.2015 Espoon asukasmäärä jatkaa kasvuaan, vuoden 2014 aikana kasvu oli 4850 henkilöä, 1,9 prosentin suhteellinen väestönkasvu. Tämä on suurin lisäys kymmeneen vuoteen. Nopea kasvu alkaa jo näkyä esimerkiksi täysinä päiväkoteina ja koulun aloittavien...
Espoon palvelutuotantoa voidaan tehostaa purkamalla päällekkäistä toimintaa
Tiedote julkaistu 5.5.2015 by Espoon Vihreät Espoon Vihreiden mielestä kaupunginjohtajan esitys tilaaja-tuottajamallin purkamisesta ja peruskaupunkimalliin siirtymisestä on perusteltu. Peruskaupunkimallissa tilojen ja kunnallistekniikan rakentaminen ja ylläpito...
Koulutus kehitysyhteistyön painopisteeksi
Näin vaalien alla ja taloudellisen matalapaineen aikana puolueet ovat esittäneet leikkauslistoja valtion talouden tasapainottamiseksi. Perinteisesti esiin on nostettu jälleen leikkaukset kehitysapumäärärahoihin. Kehitysyhteistyö on helppo kohde. Kansalaiset voi saada...

