Julkaistu 24.4.2025

Vihreiden eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Inka Hopsu kritisoi hallituksen eilen keskiviikkona myöhään päättyneen puoliväliriihen, eli niin kutsutun “kasvuriihen” tuloksia. Hänen mukaansa kasvutoimien seurauksena tulemme näkemään lähinnä kiihtyvää eriarvoistumista.

Hopsun mukaan hallituksen talouskasvun lupaukset jäävät pahasti vajaaksi, sillä vastaukset osaamistason nostoon ovat olemattomia tai silmänlumetta. Päinvastoin hallitus aiempien massiivisten ammattikouluihin kohdistuneiden leikkausten jälkeen vuorossa ovat korkeakoulut sekä kunnissa järjestettävä varhaiskasvatus ja peruskoulutus.

– Kokoomus on jälleen pettänyt koulutuslupauksensa. Hallituksen aiemmat panostukset perusopetuksen oppimisen tukeen syödään lähes kokonaan kuntien valtionosuuksien isolla leikkauksella. Vastaavaa kikkailua on laittaa lisää rahaa korkeakoulujen aloituspaikkoihin 100 miljoonaa, mutta samalla leikataan perusrahoituksesta vuoteen 2028 mennessä yhteensä lähes 120 miljoonaa, Hopsu ihmettelee.

– Hyvä avaus on, että Vihreiden pitkään ajama koulutusseteli avoimeen korkeakouluun ilman opiskelupaikkaa jääneille etenee, sen sijaan maksullisia korkeakoulututkintoja emme halua, Hopsu jatkaa.

Hopsu kritisoi myös hallituksen kehitysyhteistyöhön kohdistuvia lisäleikkauksia, joita nyt päätettiin 50 miljoonan euron edestä aiempien, yli miljardin, leikkausten päälle. Hänen mukaansa leikkaukset ovat pois maailman kaikista köyhimmiltä: kehitysmaiden tyttöjen koulutuksesta, ruoka-avusta, ilmastokriisiin varautumisesta.

– Viedään kaikista köyhimmiltä, samalla kun kevennetään omien rikkaiden verotusta. Leikkaukset heikentävät ajattelemattomasti ulkopolitiikan työkalupakkia tällaisena aikana. Leikkausten kohdentaminen tulee olemaan hyvin vaikeaa, kun Ukrainan tuki vaatii rahoituksesta leijonanosan ja YK-järjestelmä tarvitsee kaiken tuen, Hopsu toteaa.

Kasvutoimien skaala jää Hopsun mukaan myös valitettavan kapeaksi. Poissaolollaan loistavat esimerkiksi työperäisen maahanmuuton vauhdittaminen ja luovien alojen sekä vihreän siirtymän kirittäminen.

– Suomen talous saadaan kasvuun panostamalla koulutukseen, vihreään siirtymään sekä muihin nouseviin aloihin sekä kasvattamalla työperäistä maahanmuuttoa. Nyt nämä päätetyt toimet tulevat talouskasvun sijaan johtamaan eriarvoisuuden kasvuun sekä Suomessa että globaalilla mittakaavalla. Talousosaajana esiintyvä hallitus ei valitettavasti saanut todellisia kasvutoimia aikaan, Hopsu päättää.

Lisätietoja

Inka Hopsu
kansanedustaja Vihreät
p. 040 758 9545
inka.hopsu@eduskunta.fi