Arvoisat itsenäisyyspäivän juhlijat, hyvät naiset ja herrat, tytöt ja pojat,
Viime viikonloppuna vietimme talvisodan syttymisen vuosipäivää. On kulunut jo 80 vuotta siitä, kun nuoret ympäri Suomen lähtivät puolustamaan maatamme. Kukaan ei tiennyt varmaksi, mitä edessä olisi. Moni äiti pelkäsi jo saatellessaan poikaansa, ettei enää kohdattaisi. Kuten sodissa tapahtuu, tapahtui myös meillä, osa jäi matkalle, osa palasi ja palaajista monella oli kannettavanaan nähdyt kauhut ja kohdatut pelot.
Minun sukupolveni isovanhemmat ovat noita tuon ajan nuoria. Oma mummini, nyt 101-vuotias viherlaaksolainen oli ilmavalvonnassa lottana, ukkini taas rintamalla, missä haavoittui granaatin sirpaleesta. Me olemme kuulleet tarinoita tai nähneet sodan vaikutuksen suvuissamme. Muistammehan nämä? Kerrommehan tuleville polville?
Me saamme elää maassa, jossa on rauha. Saamme olla kiitollisia veteraanisukupolven uhrauksista ja saamme kantaa vastuuta meille jätetystä hienosta perinnöstä.
Kansanedustajan tehtävää edeltäneet kuusi vuotta tein töitä Kirkon Ulkomaanavussa eri maiden kehityshankkeiden parissa. Tehtävämme oli auttaa ihmisiä ja yhteisöjä selviämään ja toipumaan konflikteista tai luonnonkatastrofeista. Hyvän kehityksen suurin riski ja ihmisten pelko oli usein saavutetun rauhan rikkoutuminen. Monen naapurimaankin konfliktien vaikutukset saattoivat näkyä esimerkiksi elintarvikkeiden hinnan nousuna tai joidenkin tuotteiden loppumisena, mutta ennen kaikkea suurina pakolaisjoukkoina. Suurimman vastuun maailman pakolaisista kantavatkin juuri nuo konfliktin kärsineet maat itse ja niiden naapurimaat.
Minun mummini kertoi noin kymmenen vuotta sitten, yhdenksänkymppisenä, että hänen kaikista lempein ja arvostavin hoitajansa tuli Kambodzasta. Kummallakaan heistä ei ollut kohtaamisissa pienintäkään ennakkoluuloa toista kohtaan, oli apua tarvitseva, toisesta ihmisestä kiinnostunut vanhus ja vanhusta arvostava hoitotyön ammattilainen. Yhteinen kieli ei ollut kummallakaan täydellinen, toisella aivoinfarktin, toisella uuden kotimaan vuoksi. Halu ja tahto toimia yhdessä oli kuitenkin molemmilla.
Meille Espooseen ja muihin suuriin kaupunkeihin muuttaa koko ajan enemmän ihmisiä ulkomailta. Toiset tulevat työn perässä, toiset sotaa ja vainoa pakoon. Viime vuosina Espoossa ekaluokan aloittaneista noin 20 % puhuu äidinkielenään muuta kuin suomea. Paikoitellen osuus on paljon korkeampi. Muutos on siis täällä jo.
Toivon meille jokaiselle mummini rohkeaa asennetta kohdata toinen ihminen, ottaa vastaan meidän rakkaaseen kotimaahamme, antaa mahdollisuus kotoutua, tehdä työtä ja elää osana yhteiskuntaamme.
Sanon hyvin suoraan: On minusta väärin lietsoa vihaa, pelkoa ja kateutta maahanmuuttajataustaisia tai ketään kohtaan ja käyttää polttovoimana huono-osaisuutta, kaltoinkohtelun tai kiusaamisen kokemuksia.
Samaan aikaan meidän on tehtävä paljon aiempaa enemmän töitä niiden eteen, joilla ei elämässä mene hyvin, turvata tasa-arvon säilyminen maassamme. Se on yhteiskuntarauhan paras tae.
Suomessa meillä on ollut nyt pitkään rauhan ja vakauden aika ja maamme hyvinvointi on kasvanut.
Suomen kilpailukyvyn merkittävimmäksi tekijäksi on mainittu yhteiskuntarauha ja keskinäinen luottamus sekä hyvä hallinto. Korruptio on maailman vähäisintä ja esimerkiksi poliisin rehellisyyteen ja lahjomattomuuteen voi luottaa. Näistä meidän on tärkeä pitää kiinni. Ja meillä jokaisella on tässä roolimme. Päätöksenteko ei saisi karnevalisoitua, median tulisi kunniakkaasti hoitaa neljännen valtiomahdin rooliaan ja meidän jokaisen pitäisi nähdä se vaiva, että otamme asioista selvää, olemme kriittisiä ja emme hyppää harkitsematta sen älämölöisimmän somepostaajan huutojoukkoon. Demokratia ei päästä ketään meistä helpolla.
Minulla on kaksi omaa ja kaksi uusperheen mukanaan tuomaa lasta. Ihanat, elämän suurimmat lahjat. Näin varmasti jokainen meistä vanhemmista ajattelee silloin, kun ei ole liian väsynyt, ärtynyt tai kiireinen.
Suomalaiset nuoret voivat aiempaa huonommin, nuorten mielenterveyspalveluiden tarve kasvaa. Nuoret ovat yksinäisiä, ahdistuneita ja oireilevat. Johtuuko tämä osittain meidän aikuisten työelämän kiireestä ja paineesta? Yhteisen ajan puutteesta? Niin nuorten kuin aikuisten päihteiden käytöstä? Islanti tarttui vastaaviin nuorten ongelmiin koko yhteiskunnan voimin. Maassa asetettiin yhteiset kotiintuloajat, vanhemmat sitoutuivat työhön nuortensa hyväksi, jokaiselle lapselle päätettiin taata mieluisa harrastus. Olisimmeko me Suomessa valmiita toteuttamaan vastaavaa? Keskustelu tästä käy eduskunnassa.
Kysyin lapsilta, mistä pitäisi kertoa itsenäisyyspäiväpuheessa. Vastaus tuli kuin Pukin laukaus, futiksesta ja lätkästä. Siitä, että saatiin mestaruus ja naisetkin saivat hopeaa ja siitä, että futiksessa päästiin EM-kisoihin. Ja linnanjuhlissa pitää kuulemma hakea Riveltä nimmari. Jokainen meistä tarvitsee yhteenkuuluvuuden ja juhlan hetkiä ja niitä ovat urheilutapahtumat tänä vuonna todella suoneet. Voi olla vaikeaa valita vuoden joukkuetta kyllä! Ja mikä parasta mainiot esikuvat houkuttelevat yhä useamman nuoren urheilemaan ja liikkumaan.
Hyvät kuulijat,
Kun meiltä espoolaisilta on kysytty, mikä on parasta Espoossa On ylivoimaiseen kärkeen noussut luonnonläheisyys. Itsellenikin metsät ja Suomen järvet ja meri ovat tärkeimpiä kotimaani rikkauksia. Ja nyt en ajattele paperiteollisuutta, vaan puhdasta ilmaa, tunturille kapuamista, kesäistä uintia Myllylammen poikki. Tämä puhdas luonto on yksi osa perintöämme, josta meidän tulee huolehtia. Ilmastonmuutoksen ja ihmisen toimien seurauksena käsillä on nk. kuudes sukupuuttoaalto. Maailmassa lajeja katoaa 200 päivässä.
Lajikatoa, ilmastonmuutosta, konflikteja, köyhyyttä ja lukuisia maapallomme visaisia ongelmia ratkomaan on YK:ssa sovittu kestävän kehityksen tavoitteista, agenda 2030:sta. Tämän ohjelman perusajatus on se, että meillä on yksi maapallo, teot sen yhdellä laidalla vaikuttavat elämänedellytyksiin myös pallon toisella laidalla. Tavoitteita on 17 ja jokaisen maan tuloksia seurataan ja arvioidaan mittarein. Espoo on saanut kunniatehtävän toimia yhtenä YK:n kestävän kehityksen mallikaupunkina, eräänlaisena esimerkkinä. Yksi vastuualueistamme on laadukas koulutus.
Jos jossain Suomella on osaamista, se on laadukkaassa peruskoulutuksessa.