Kansanedustaja Inka Hopsu Euroopan neuvoston Suomen valtuuskunnasta on valittu parlamentaarisen yleiskokouksen kulttuuri-, tiede-, koulutus ja mediakomitean raportoijaksi aiheenaan ”Nuoret konfliktien ehkäisyssä ja ratkaisijoina”. Hopsu valittiin tehtävään parlamentaarisen yleiskokouksen yhteydessä pidetyssä komitean kokouksessa. Aihe on Hopsulle tuttu kansalaisjärjestö- ja kehitysyhteistyöstä nuorten ja koulutuksen parissa muun muassa Itä-Afrikassa.

”Rauhanvälitys on yksi niitä asioita, joita Suomi on ulkopolitiikassa halunnut korostaa. Suomi on ollut erityisen aktiivinen nuorten äänen kuuluvuuden lisäämisessä rauhantyössä. Laadimme myös ensimmäisenä maana maailmassa virallisen toimeenpano-ohjelman YK:n 2250 päätöslauselman (Nuoret, rauha ja turvallisuus) toteuttamiseksi. Päätöslauselman syntyyn olivat vahvasti taustavaikuttamassa suomalaiset kansalais- ja nuorisojärjestöt. Onkin hienoa, että saamme jatkaa kyseisen raportointitehtävän kautta Suomelle tärkeän aiheen parissa”, Hopsu toteaa.

Aloite raportin laatimisesta oli pantu yleiskokouksessa vireille viime vuonna. Aloitteen allekirjoittaneet eurooppalaiset kansanedustajat muistuttavat, että Euroopan neuvoston 47 jäsenmaan alueella on aseellisia tai pitkittyneitä konflikteja, jotka vaikuttavat konfliktialueilla asuvien tai niiltä pakenemaan joutuvien nuorten elämään dramaattisesti. Nuorilla ei kuitenkaan ole pääsyä niihin pöytiin, joissa rauhasta neuvotellaan. Raportoijalta toivotaan ratkaisuehdotuksia näihin ongelmiin.

Euroopan neuvoston kansanedustajien laatimat raportit ovat pohja yleiskokouksen päätöslauselmille tai suosituksille.

 

https://www.eduskunta.fi/FI/tiedotteet/Sivut/Hopsu_raportoijaksi_01072019.aspx