Tein toimepidealoitteen koskien erillissäännöstä avioliittoon pakottamisen kriminalisointia. Aloitteessa esitin, että hallitus ryhtyisi toimenpiteisiin erillisen pakkoavioliittoja koskevan pykälän säätämiseksi, joka sisältäisi pakottavan kontrollin.
Vuonna 2015 Suomessa astui voimaan Euroopan neuvoston yleissopimus naisiin kohdistuvan väkivallan ja perheväkivallan ehkäisemisestä ja torjumisesta (Istanbulin sopimus). Sopimus velvoittaa siihen sitoutuneita maita useisiin eri toimenpiteisiin, joista yksi on pakottamalla solmittujen avioliittojen mitätöinti, kumoaminen tai purkaminen ilman, että uhreille aiheutuu siitä kohtuutonta taloudellista ja hallinnollista taakkaa.
Avioliittoon pakottaminen on vakava ihmisoikeusloukkaus, joka voi aiheuttaa uhreilleen fyysistä ja psyykkistä kärsimystä. Termille ei ole kansainvälisesti yhdenmukaista määritelmää, mutta yksinkertaisimmillaan kyse on avioliitosta, joka on solmittu ilman vähintään toisen osapuolen täyttä ja vapaata suostumusta.
Ihmiskaupan uhrien auttamisjärjestelmässä Suomessa oli vuoden 2023 lopussa 259 tunnistettua pakkoavioliiton uhria, mikä on 20 % kaikista tunnistetuista ihmiskaupan uhreista Suomessa. Pakkoavioliittojen uhreista länsimaissa arvioidaan olevan alaikäisiä jopa kolmannes. Lapsiavioliitoissa joko toinen tai molemmat puolisoista ovat alle 18-vuotiaita.
Avioliittoon pakottaminen kohdistuu kaikkiin sukupuoliin, mutta se on varsinkin naisiin ja tyttöihin kohdistuvan väkivallan muoto, joka johtaa usein siihen, että naisilla ja tytöillä ei ole henkilökohtaista eikä taloudellista itsemääräämisoikeutta.
Avioliittoon pakottamisen muodot voivat olla moninaisia ja toisaalta varsin hienovaraisia, mikä tekee sen tunnistamisesta ja siihen puuttumisesta vaikeaa. Äärimmäisessä muodossaan avioliittoon pakottamiseen voi liittyä uhkaavaa käytöstä, sieppaamista, vangitsemista, fyysistä väkivaltaa, raiskausta ja joissakin tapauksissa jopa puolison murhaaminen. Suomessa ei tällä hetkellä ole erillistä rikosnimikettä avioliittoon pakottamiselle. Orpon hallituksen esityksen mukaan se on tuomittava rikoslain nojalla rangaistavaa ihmiskauppana tai pakottamisena.
Orpon hallituksen esitys avioliittoon pakottamisen rangaistavuuden selkeyttämisestä ei valitettavasti kata kaikkia avioliittoon pakottamisen muotoja. Tällaisia tapauksia saattavat olla erityisesti kunniaan liittyvän väkivallan kontekstissa solmitut pakkoavioliitot tai avioliitosta irtautumisen estäminen.
Toimenpidealoitteeni mukaan erillissäännöksellä avioliittoon pakottamisesta voitaisiin tuomita myös silloin, kun ihmiskaupan, laittoman uhkauksen tai pakottamisen tunnusmerkistöt eivät täyty. Nykyinen rikoslain pakottamista koskeva säännös (Rikoslaki 25 luku 8 §) ei kata niitä avioliittoon pakottamisen muotoja, joissa pakottaminen tapahtuu muutoin kuin väkivaltaa tai uhkausta käyttämällä.
Erillissäännöksellä pystyttäisiin paremmin kattamaan sellaiset avioliittoon pakottamisen muodot, joita ei vielä tunnisteta. Pakottava kontrolli on äärimmäinen henkisen väkivallan muoto, jolle on luonteenomaista pitkäkestoisuus ja se, että yksittäiset teot eivät sinällään ole riittävän vakavia syytteen nostamiseen. Pakottavaa kontrollia esiintyy monenlaisessa sukupuolistuneessa väkivallassa ja erilaissa ihmissuhteissa (esim. parisuhde, erilaiset hoivasuhteet, suvut ja yhteisöt).
Kunniaan liittyvään väkivaltaan pakottava kontrolli kuuluu olennaisena osana. Kunniaväkivallan tavoitteena on palauttaa perheen tai suvun kunnia, jota on koettu uhatun. Väkivalta saattaa alkaa jo uhrin lapsuudessa ja johtaa esimerkiksi avioliittoon pakottamiseen ilman selkeää painostamista tai pakottamista. Pitkäkestoisen pakottavan kontrollin seurauksena henkilö kuitenkaan ei näe muuta mahdollisuutta kuin antaa näennäisen suostumuksensa pakkoavioliittoon. Tällaisessa tilanteessa näytön osoittaminen avioliittoon pakottamisesta voi osoittautua mahdottomaksi.
Oikeusministeriön (2023) tuottamassa, rikosoikeuden professori Matti Tolvasen ja Elisa Silvennoisen tekemässä selvityksessä käy ilmi, että henkinen väkivalta johtaa hyvin harvoin rangaistukseen Suomessa. Avioliiton välttely tai siitä pakeneminen on usein lähtevälle osapuolelle vaarallista. Toisaalta tilanteen käydessä sietämättömäksi, voivat pakkoavioliitot johtaa jopa itsemurhiin, kun pakotettava osapuoli ei näe enää muuta vaihtoehtoa päästäkseen pois tilanteesta.
Erilliskriminalisointi vastaisi paremmin Istanbulin sopimuksen vaatimuksia ja velvoitteita Suomelle. Avioliittoon pakottamisen säätäminen rangaistavaksi omana rikosnimikkeenään tunnustaisi pakkoavioliiton nimenomaisesti yhdeksi sukupuolistuneen väkivallan, eikä niinkään ihmiskaupan, muodoksi. GREVIOn, tutkijoiden ja järjestöjen peräänkuuluttama erilliskriminalisointi myös nostaisi pakkoavioliittoja ilmiönä esiin ja korostaisi tämän piilorikollisuuden ja sukupuolistuneen väkivallan muodon norminvastaisuutta.
Samalla erillinen pakkoavioliittopykälä mukailisi myös työperäisen ihmiskaupan sääntelyä, jossa on samankaltainen sääntelyrakenne ihmiskaupan ja toissijaisen kiskonnantapaisen työsyrjinnän välillä. Se olisi myös linjassa muiden Pohjoismaiden lainsäädännön kanssa.
