Kansanedustajat Veronika Honkasalo (VAS) ja Inka Hopsu (Vihr.) jättivät kirjallisen kysymyksen sisäministerille afganistanilaisten oleskelulupahakemusten sujuvoittamisesta. Kirjallisen kysymyksen allekirjoitti Honkasalon ja Hopsun lisäksi kahdeksan eduskunnan ihmisoikeusverkostoon kuuluvaa kansanedustajaa.

–  Afganistanin ihmisoikeustilanne romahti syksyllä 2021 Talebanien valtaannousun myötä, hyvin heikko se on ollut jo pitkään esimerkiksi hazaroiden osalta. Tilanne on yksinkertaisesti kestämätön ja monet afganistanilaiset elävät jatkuvassa hengenvaarassa, yli 12-vuotiaiden tyttöjen kouluun pääsy ei onnistu ja moni ihmisoikeuksia puolustanut joutuu piilottelemaan. Toimivien ja sujuvien turvapaikka- ja oleskelulupaprosessien varmistaminen on vähintä, mitä voimme tehdä, Hopsu toteaa.

Kirjallisessa kysymyksessä huomioidaan, että turvapaikan hakeminen on afganistanilaisille käytännössä lähes mahdotonta. Ainoa laillinen maahantulokeino Suomeen on oleskelupa, jonka hakemista ja myöntämistä koskevat prosessit toimivat hankalasti ja epäselvästi. Edustajat ovat saaneet lukuisia palautteita ja kuvauksia prosessin haasteista.

–  Mikäli henkilö onnistuu saamaan haastatteluajan oleskelulupia käsittelevän maan lähetystöön, pääsemään Afganistanista haastattelumaahan ja oleskelemaan siellä laillisesti tarvittavan ajan, haasteita aiheuttavat Suomen viranomaisten roolien ja ohjeiden epäselvyydet, edustajat toteavat kysymyksessään. Oleskeluluvan saaminen on prosessin myötä äärimmäisen hankalaa.

–  Olemme nähneet, miten hienosti ukrainalaiset on otettu Suomessa vastaan ja prosessit on saatu toimimaan. Tilanne on valitettavasti kuitenkin paljastanut sen, miten eri tavoin hätää kärsiviä kohdellaan ja miten eri tavoin heihin täällä suhtaudutaan kansallisuudesta riippuen. Ulkomaalaisasioissa meillä vallitsee räikeät kaksoisstandardit, toteaa Honkasalo.

Edustajat nostavat kysymyksessään esille esimerkiksi sen, kuinka afganistanilaisten oleskelulupaprosessissa ihmisiä roikotetaan epävarmassa tilanteessa pitkiä aikoja ja ihmisiä ohjeistetaan oleskelulupaprosessissa eri tavoin ja aikaa vievästi viranomaisten toimesta siinäkin tapauksessa, että hakijoiden oleskelulupaperusteet selvästi täyttyvät.

–  Koemme tärkeäksi kiinnittää ministerin huomion oleskelulupaprosessiin liittyviin ongelmiin ja kysyä miten ylipäänsä varmistetaan, että afganistanilaisille turvataan nykyistä paremmin laillisia ja turvallisia reittejä Eurooppaan, edustajat päättävät.

Lisätiedot: Veronika Honkasalo, puh. 09 432 3037, Inka Hopsu, puh. 09 432 3054