Arvoisa puhemies!
Kauan odotettu koulutuspoliittinen selonteko on valmistunut. Edellinen tehtiin 15 vuotta sitten, ja nyt linjaa määritellään vuoteen 2040 saakka. Sivistys ja maailman paras osaaminen ovat olleet suomalaisen yhteiskunnan kulmakiviä ja menestyksen eväitä maamme elintason nousussa. On tärkeää määrittää myös tulevaisuudellemme sama kunnianhimon taso: maailman paras osaaminen.
Maamme ikääntyy, tieteen ja tutkimuksen kehitysvauhti kiihtyy, osaamisen ja osaavan työvoiman tarve tulee vain entisestään kiihtymään — näihin haasteisiin koetetaan selonteossa esittää vastauksia niin vahvalla panostuksella varhaisiin vuosiin kuin jokaisen läpi elämän jatkuvalla oppimisella.
Hyvinvointiyhteiskunnan vahvuus on ollut se, että laadukkaan koulutuksen avulla on luotu pohja yhteiskunnan tasa-arvolle. Näin pitää olla jatkossakin. Koulutusmahdollisuudet eivät saa riippua ihonväristä, sukupuolesta, vanhempien koulutustaustasta tai asuinkunnasta. Sivistys on myös yhteiskunnallisen osallistumisen avain. Demokratian toimivuuden edellytys on, että jokaisella on mahdollisuus ja kyky seurata ja osallistua päätöksentekoon. Tämä on myös yhteiskuntarauhan tae.
Arvoisa puhemies!
Täällä salissa on käyty hyvää keskustelua monesta aiheesta. Nostan aiheista varhaisia vuosia ja perusopetusta, vieraskielisen väestön opiskelua ja koulutuksen rahoitusta, josta ensin.
Olisin toivonut ja odottanut selonteolta vahvempaa linjaa koulutuksen rahoituksesta. Nyt sanotaan, että ikäluokkien pienentyminen ei vähentäisi koulutuksen rahoitusta vaan säästyvä raha käytettäisiin koulutuksen laadun parantamiseen. Tämä on hyvä linjaus. Koulutusmenojen suhde kansantuotteeseen oli meillä 5,2 prosenttia vuonna 2017. Osuus oli sekä OECD- että EU-maiden keskiarvoa hieman korkeampi mutta muita Pohjoismaita alhaisempi. Minusta ja vihreistä koulutuksen rahoituksen tavoitetaso pitäisi asettaa vähintään muiden Pohjoismaiden tasolle pärjätäksemme tulevaisuudessa. Väestömme ikääntyy, terveydenhoito kehittyy ja kulut sote-puolelle kasvavat vauhdilla, ja menot ovat 2000-luvun alusta sotessa lähes kaksinkertaistuneet. Tähän vaikuttavat ikärakenteen muutos ja eliniän pidentyminen, mutta odotettavissa on vielä suurten ikäluokkien hoivamenojen kasvu.
Sote-uudistus tulee läpi mennessään entisestään pönkittämään sote-palveluiden rahoitusta, ja tässä tilanteessa toista suurista palvelueristä ei saisi jättää kellumaan, jopa ilman kunnollisia vaikutusten arviointeja. Se, mikä nyt kunnissa on ollut mahdollista, kokonaisharkinta, jää soten toteutuessa heikommalle ja siirtyy palvelun käyttäjistä yhä kaukaisempiin käsiin. Sijoittaako koulutukseen, lasten ja nuorten palveluihin, hyvinvointiin vai priorisoidako kasvavan soten palvelutarpeita, ikääntyvän väestön hoivaa, kehittyviä hoitoja, rakentaako koulu vai terveyskeskus ensin? Iso huoleni on, että sote-uudistus johtaa kuntiin jäävien palveluiden osalta yhä kiristyviin kukkaron nyöreihin, näin ainakin kasvukaupungeissa. Hienoa olisi, jos toimialojen vastakkainasettelulta vältyttäisiin, mutta realismia on, että priorisointia on jouduttu tähän asti aina tekemään.
Haasteena tulevina vuosikymmeninä tulee olemaan myös koulutuksen rahoituksen alueellinen kohdentuminen ja se, kuinka maaseudulla vähenevien lasten ja nuorten koulutuspalvelut voidaan hyvin järjestää, ja toisaalta se, kuinka samalla vastataan kasvukaupunkien tällä hetkellä noin neljäsosaltaan ja tulevina vuosina jopa kolmasosaltaan vieraskielisten lasten ja nuorten koulutustarpeisiin. Myös lasten ja nuorten hyvinvoinnin kysymykset ja oppimisen tuen tarpeet haastavat opetuksen laatua ja vaativat lisäresursseja.
Näihin rahoituksen huoliin toi hyviä näkökulmia osaamisen rahoituksen vaihtoehtoiskustannuksia koskeva Sitran selvitys ”Millä hinnalla?”. Sen viesti oli kirkas: Investoinnit osaamiseen maksavat itsensä takaisin pitkällä aikavälillä. Koulutuksen investointiluonnetta ei sovi unohtaa. Se turvaa työllisyyttä, luo hyvinvointia ja on vientimenestyksemmekin pohja.
Selvityksen mukaan julkiselle taloudelle aiheutuu vuosittain jopa 18 miljardin euron kustannukset siitä, että kaikki aikuiset eivät pääse mukaan työelämään. Suomen kannattaisikin panostaa osaamiseen nykyistä enemmän ja kohdentaa nämä panostukset harkiten. Kaikkein kannattavinta on työtä ja koulutusta vailla olevien nuorten osaamiseen satsaaminen. Jos esimerkiksi 10 000 nuorta saadaan työllistymään, yhteiskunta säästää Sitran laskelmamallin mukaan 85 miljoonaa euroa. Tämä vaatii laadukasta pohjatyötä koulutuksen ja kasvatuksen varhaisina vuosina ja perusopetuksessa. Nykytilanteessa, kun hoitajamitoituskin jo päätettiin, olisin toivonut, että koulutuspoliittinen selonteko olisi ottanut rohkean linjan myös opettajamitoitukseen. Nyt sitä luvataan selvittää.
Koulutuksen rahoitustaso pitää jatkossa turvata, jotta koulutusselonteon tärkeisiin tavoitteisiin voidaan päästä. Rahoitusta tulee kehittää entistä paremmin tukemaan niin laatua kuin Suomessa tähän asti ollutta vahvuutta, tasa-arvoa.
