Vihreiden kansanedustaja ja eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja sekä neljän nuoren vanhempi Inka Hopsu on järkyttynyt poliisin toiminnasta Tuusulan mopomiitin pakkopysäytyksessä. Hopsu on jättänyt kirjallisen kysymyksen poliisin ohjeistusten ja voimankäytön koulutuksen kehittämistarpeista.
Tuusulassa olleen mopomiitin yhteydessä tapahtunut alaikäisen mopon pysäyttäminen kiilaamalla aitaa ja konttia kohden on järkyttänyt ihmisiä. Hopsun mielestä on hyvä, että tapauksesta keskustellaan ja yhteiskunnallisesti pohditaan poliisin voimankäytön oikeasuhtaisuutta.
– Viranomaisen, jolla on voimankäyttöön oikeus, pitää myös kantaa korkeaa vastuuta toimistaan. Säilyttää malttinsa ja matalalla kynnyksellä selvittää mahdolliset virheet, jotta niitä voidaan ennaltaehkäistä jatkossa. Tämä prosessi on nyt syyttäjän käsittelyssä. On oikein, että syyttäjä selvittää toiminnan lainmukaisuuden myös tämän tapauksen osalta, Hopsu toteaa.
– On kansalaisten luottamuksen kannalta tärkeää tietää, että poliisi käyttää voimaa vain tilanteissa, joissa se on välttämätöntä. Erityisen korkea kynnys voimakeinojen käytölle tulisi olla alaikäisten kohdalla. Tässä olisi tärkeää varmistaa mahdollisimman vähäisen haitan periaatteen noudattaminen, Hopsu painottaa.
Hopsua huolestuttaa myös nuoren kohtelu pakkopysäyttämisen jälkeen. Julkisuudessa olleiden tietojen mukaan ambulanssia ei tilattu paikalle arvioimaan kiinniotetun nuoren tilannetta.
– Ihmettelen, miksi poliisi ei soittanut ambulanssia suoraan mahdollisten vammojen selvittämiseksi pakkopysäytyksen jälkeen. Poliisin vastuulla on myös kiinniotetun turvallisuus. Heti onnettomuuden jälkeen voi olla vaikeaa uhrin itse arvioida kuinka pahasti sattui, Hopsu ihmettelee.
– Olen neljän nuoren vanhempi ja omista nuoristakin ainakin yksi on joskus käynyt mopomiitissä. Paikalla on välillä myös kunnan nuorisotyöntekijöitä kohtaamassa nuoria. Toivonkin, että poliisi kehittää vanhemmille viestimisen ohella yhteistyötään nuorisoalan kanssa. Tarvitaan lisää vuoropuhelua ja tiedottamista turvallisesta mopoilusta, Hopsu toteaa.
Hopsun mukaan Tuusulan tapaus voi vaikuttaa Suomessa yleisesti korkeaan luottamukseen poliisiin.
– Omille nuorille ja kouluissa olen opettanut, että poliisiin voi luottaa. Tällainen tapaus voi murentaa pahasti nuorten luottamusta. Meidän tulee pienenä maana panostaa yhteistyöhön ja yhteisöllisiin ratkaisuihin, jotka lisäävät turvaa, Hopsu päättää.
Hopsu on jättänyt kirjallisen kysymyksen siitä, miten poliisia on ohjeistettu alaikäisyyden huomioimisesta ja vähimmän haitan periaatteen noudattamisesta mopojen pakkopysäytystilanteissa sekä nähdäänkö perusteita tarkentaa olemassa olevia ohjeistuksia. Hopsu perää myös poliisin ja nuorten välisen keskusteluyhteyden kehittämistä yhdessä nuorisoalan toimijoiden kanssa.
Hopsu on tehnyt poliisin sekä yksityisten vartiointiliikkeiden voimankäytön ylilyönneistä useampia kirjallisia kysymyksiä viime vuosina (poliisin joukkojenhallinnan koulutuksesta ja etnisen profiloinnin kiellon sisällyttämisestä vartijoiden ja järjestyksenvalvojien koulutukseen). Hopsun mukaan Suomi ei saa mennä suuntaan, jossa voimankäytön ylilyönnit ovat toistuvia, niitä katsotaan läpi sormien tai ne muuttuvat hyväksyttäviksi.
Lisätiedot:
Inka Hopsu
inka.hopsu@eduskunta.fi
+358 40 758 9545