Yhtä ainutta suomalaisen perheen mallia ei ole. On ydinperheitä, uusperheitä, eroperheitä, kahden kulttuurin perheitä, lapsellisia ja lapsettomia, sateenkaariperheitä ja niin edelleen.
Perheitä yhdistää se, että kaikkia heitä kohdellaan tavalla tai toisella eriarvoisesti lainsäädännössä ja palvelujärjestelmässä. Tämä johtuu siitä, että perhelainsäädännön lähtökohta on vain yhdenlainen perhekäsitys, jossa perhe koostuu avioliitossa elävistä miehestä ja naisesta ja heidän biologisista lapsistaan. Tämä käsitys vastaa todellisuutta kuitenkin vain osan perheiden osalta, ja sen aiheuttamien epäkohtien korjaaminen olisi tarpeen kaikkien perheiden hyvinvoinnin parantamiseksi.
Itselläni on ollut ydinperhe , nykyisin on uusperhe. Niitä on tilastojen mukaan noin 10 % Suomen lapsiperheistä. On rehellistä sanoa, että uusperhe on harvoin kovin helppo järjestely. Erilaiset tavat, säännöt ja tottumukset täytyy sovittaa yhteen siten, että järjestys säilyy ja kaikilla on hyvä olla uudessa perheessä. Jokaisen perheenjäsenen tulisi saada tuntea olevansa tasa-arvoinen, rakastettu ja kunnioitettu.
Yhteiskunnan tulisi suhtautua erilaisiin perheisiin samalla asenteella. Jokaiselle perhetyypille pitää suoda yhtäläiset oikeudet ja kaikki tarvittava tuki. Koska uusperheiden koko on usein suuri, olisi tärkeää että uusperheiden mahdollisuutta hankkia riittävän kokoinen asunto tuettaisiin. Koska lasten toiset vanhemmat asuvat muualla, tulee myös lasten matkustuksesta ylimääräisiä kustannuksia. Myös huoltajuuteen liittyvät vaikeudet pitäisi pystyä ratkaisemaan helpommin. Etävanhempi jää aivan liian usein alakynteen mikäli asioita ei saada sovittua.
Lainsäädäntö ja perheiden taloudelliset tuet lähtevät tällä hetkellä tilanteesta, jossa lapsella on eron jälkeen yksi ensisijainen koti ja toinen vanhemmista on selkeästi etävanhempi. Vuoroasumistilanteissa näin ei ole, vaan lapsella voi olla kaksi tasavertaista kotia. Tämän tulisi voida näkyä myös laissa ja perhe-etuuksissa. Esimerkiksi mahdollisuus lapselle kahteen viralliseen osoitteeseen ja lapsilisän jakaminen vanhempien kesken toisi helpotusta monen perheen arkeen.
Vanhempien ero on aina lapsille rankka, vaikka olisikin pidemmän päälle paras ja ehkä ainoakin järkevä ratkaisu. Uusperhe on myös lapsille toinen yritys. Ja juuri lasten vuoksi yhteiskunnan pitäisi voida tukea uusperheitä paremmin. Tähän voi ottaa mallia esimerkiksi Ruotsista, jossa kunnilla on velvollisuus järjestää eroaville vanhemmille keskusteluapua lasten asumisesta, tapaamisista ja elatuksesta sopimiseen. Myös oikeusistuinten ja palvelujärjestelmän yhteistyötä tulisi tiivistää.
Perheasioiden sovittelu, joka on Suomessa kunnille säädetty lakisääteinen velvoite, on melko huonosti tunnettu ja vähän käytetty palvelu. Sen tulisi olla kaikkien erotilanteessa olevien perheiden saatavilla.
Perheiden monimuotoisuus tulisi huomioida lähtökohtaisesti kaikessa lainsäädäntötyössä oli kyse sitten vanhempainvapaiden jakamisesta tai perheiden taloudellisen toimeentulon turvaamisesta.
(Julkaistu 10.3.2015 osoitteessa www.uudenmaanvihreat.fi)
