Sisäministeri Rantanen on ollut yksi ministereistä, jotka ovat vaatineet EU:n ja talibanin välistä “teknistä yhteistyötä”, jonka tarkoituksena on tehostaa afgaanien palauttamista Afganistaniin. Mahdollinen yhteistyö paitsi asettaa ihmisiä hengenvaaraan, myös vahvistaa talebanin asemaa. Vihreiden Inka Hopsun mukaan tämä on vakava virhe sekä ristiriidassa Suomen arvojen kanssa.
Sisäministeri Rantanen on yksi 20 ministeristä, jotka ovat viime syksynä kehottaneet Euroopan komissiota tehostamaan laittomasti maassa olevien afgaanien karkottamista Afganistaniin ja näin halunnut avata yhteistyöoven taleban-hallinnon kanssa. Komissio onkin kutsunut talebanin edustajia Brysseliin “teknisiin keskusteluihin”.
– Talebanin ottaminen mukaan neuvottelupöytään, etenkin Brysselissä, on todella ongelmallista. Näin vahvistetaan käsitystä siitä, että se nähdään kansainvälisenä legitiiminä toimijana muiden joukossa. Näin ei ole, vihreiden kansanedustaja Inka Hopsu toteaa.
Kun taleban nousi valtaan Afganistanissa elokuussa 2021, Suomi reagoi johdonmukaisesti. Suomen suurlähetystö Kabulissa suljettiin, ja kahdenvälinen kehitysyhteistyö Afganistaniin lopetettiin talebanin valtaannousun vuoksi.
– Suomi on jo itse todennut: yhteistyö talebanin kanssa ei ole mahdollista. Talebanin noustua valtaan todettiin, että se ei täytä niitä kriteereitä, joita demokraattisten maiden hallitusten kanssa tehtävä yhteistyö vaatii. Mikä taleban-hallinnossa on muuttunut positiiviseen suuntaan tämän jälkeen? Ei mikään, Hopsu toteaa.
Talebanin valtaannousun jälkeen afgaaninaisten ja -tyttöjen oikeuksia on järjestelmällisesti riistetty, ja heiltä on kielletty esimerkiksi koulutus, lähes kaikki työssäkäynti ja liikkuminen yksin. Uuden rikoslain myötä miehet voivat lyödä vaimojaan, kunhan eivät aiheuta vakavaa vammaa.
– EU:n yhteistyön avaaminen talebanin kanssa ja palautuksista puhuminen lähettää vaarallisen ja aivan väärän viestin, että kansainvälinen yhteisö hyväksyy tyttöjen ja naisten asemaa polkevan tilanteen ja on valmis normalisoimaan sen, Hopsu kritisoi.
Ministerien kirjeen taustalla on toive tehostaa afgaanien palautuksia Afganistaniin. Palautusten lisäämiseen liittyy vakava huoli palautettavien turvallisuudesta ja ihmisoikeuksien toteutumisesta.
– Afganistan ei yksinkertaisesti ole turvallinen maa palata. Kansainvälinen oikeus kieltää ehdottomasti palauttamasta ihmisiä maahan, jossa heitä uhkaa vaino, kidutus tai muu epäinhimillinen kohtelu. Tämä on erittäin todellinen uhka ja myös hengenvaara etenkin vähemmistöille, naisille, kristityksi kääntyneille, seksuaalivähemmistöille ja niin edelleen. Hyvin monelle, joka sieltä on paennut, Hopsu jatkaa.
Hopsu muistuttaa, että käytännön yhteistyö ei ole poliittisesti neutraalia silloin, kun sitä tehdään ihmisoikeuksia järjestelmällisesti rikkovan toimijan kanssa.
– Suomen on seistävä vakaasti ihmisoikeuksien puolella. Jokainen neuvottelu, jokainen yhteinen prosessi ja jokainen hyväksytty tapaaminen vahvistaa talebanin asemaa kansainvälisessä järjestelmässä. Talebanin toiminta ei ole muuttunut, joten ei pitäisi EU:n tai Suomen toiminnankaan. Onko hallitus käsitellyt tätä ja tukeeko se yhteisesti tätä Rantasen toimintaa, Hopsu kysyy.
Lisätiedot:
Inka Hopsu
inka.hopsu@eduskunta.fi
+358 40 758 9545