Yliopistot ovat usealla paikkakunnalla hankkineet omistukseensa ammattikorkeakouluja. Vihreiden Inka Hopsu kysyy, onko tiede- ja kulttuuriministerillä näkemystä ammattikorkeakoulujen suunnasta.
Viime ajoilta on useita esimerkkejä yliopistojen ostamista ammattikorkeakouluista. Jyväskylän yliopistosta on tullut Jyväskylän ammattikorkeakoulun pääomistaja ja Oulun yliopistosta Oulun ammattikorkeakoulun pääomistaja. Tällä hetkellä esimerkiksi Itä-Suomen yliopisto suunnittelee useiden ammattikorkeakoulujen ostamista.
–Myös Insinööriliitto on ilmoittanut halustaan hankkia omistukseensa ammattikorkeakouluja työlähtöisen koulutuksen säilyttämiseksi. Kehitystä tapahtuu tilanteessa, jossa opetus- ja kulttuuriministeriö ei ohjaa korkeakoulujärjestelmän rakennetta kansallisella tasolla, vaan ratkaisut syntyvät yksittäisten toimijoiden aloitteesta. Onko tilanne enää tiede- ja kulttuuriministerin käsissä, vihreiden kansanedustaja Inka Hopsu kysyy.
Korkeakoulukentän rakenteellinen keskittäminen voi pitkällä aikavälillä johtaa siihen, että koulutustarjonta kapenee eikä suurten keskusten ulkopuolella tehtävälle TKI-työlle löydy enää tekijöitä tai tutkimustiloja.
– Kehitys voi johtaa kohti sitä, että yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen erilliset tehtävät hämärtyvät. Tämä ei tapahdu pedagogisista tai koulutuspoliittisista syistä, vaan siksi, että järjestelmä alkaa tosiasiallisesti sulautua niin tiiviisti yhteen, Hopsu toteaa.
Herää kysymys, kuka tällä hetkellä ohjaa Suomen korkeakoulujärjestelmän rakennetta ja millä mandaatilla.
– Kun kansallista ohjausta ei näytä olevan, rakenteet muotoutuvat markkina- ja omistajalähtöisesti. Koulutus-, tutkimus- tai osaamistarpeiden pitäisi ensisijaisesti ohjata linjaa. Keskeinen ongelma ei ole yhteistyö sinänsä, vaan yksipuolinen valtasuhde, joka syntyy yliopistojen omistaessa ammattikorkeakouluja, Hopsu korostaa.
Hopsu on jättänyt 21.4. aiheesta kirjallisen kysymyksen, jossa hän kysyy hallitukselta seuraavaa:
Miten hallitus varmistaa korkeakoulutuksen moninaisuuden säilymisen tilanteessa, jossa korkeakoulutusta kehitetään ilman kansallista ohjausta? Ohjataanko alueellista korkeakoulujen omistuksen keskittämistä ministeriöstä käsin ja ovatko ministeriön toimet olleet linjassa hallitusohjelman kanssa?
Lisätiedot:
Inka Hopsu
Kansanedustaja, Vihreät
Puh: 09 432 3054
inka.hopsu@eduskunta.fi