Vihreiden kansanedustaja Inka Hopsu vastusti 20.11. sivistysvaliokunnassa hallituksen esityksiä valmistavan opetuksen rajaamisesta Suomen ulkopuolella syntyneisiin sekä koululaisten aamu- ja iltapäivätoiminnan enimmäismaksujen korottamisesta.

Hallituksen esitykset ovat omiaan heikentämään lasten yhdenvertaisuutta. Vaikka valmistavan opetuksen kaksivuotisuus on hyvä muutos, heikentää esitys Suomessa syntyneiden maahanmuuttajavanhempien lasten asemaa. Hallituksen esityksessä Suomessa syntyneet maahanmuuttajataustaiset lapset rajataan valmistavan opetuksen ulkopuolelle – eli monelta heistä jäisi saamatta sellaista tukea, mikä auttaisi myöhempää koulupolkua.

– Samalla aamu- ja iltapäivätoiminnan maksujen voimakas korottaminen uhkaa sulkea palvelun ulkopuolelle juuri niitä lapsia, jotka sitä eniten tarvitsevat. Vähintäänkin esitys lisää kuntien painetta korottaa aamu- ja iltapäivätoiminnan maksuja, kun samaan aikaan hallitus kohdistaa kunnille myös muita leikkauksia, summaa Hopsu.

– Näin lasten oikeuksien päivänä meidän täytyy muistaa, että jokaisella lapsella on oikeus oppimiseen. Tämä tarkoittaa myös sitä, että heidän tulee saada tarvitsemansa tuki opetuskielen oppimiseen ja koulunkäyntivalmiuksien vahvistamiseen – syntymäpaikasta riippumatta, Hopsu painottaa.

– Valmistava opetus ja sen lisäopetus ovat keskeisiä tukimuotoja lapsille, joiden kielellisiä taitoja tai muita oppimisvalmiuksia on tarpeen vahvistaa. Mahdollisuus olla valmistavan opetuksen piirissä kaksi vuotta on tarpeellinen ja kaivattu uusi mahdollisuus, jota itse lakiesityksellä esitin viime kaudella. Opettajien ammatillisen arvion siitä, että lapsi hyötyy valmistavasta opetuksesta ja sen lisäopetuksesta, tulee olla ratkaisevaa sen suhteen, kuka opetusta saa, Hopsu toteaa.

– Tärkeää on, että lapsi tai nuori saa mahdollisimman varhaisessa vaiheessa myös suomen- tai ruotsinkielisiä kavereita ja ryhmän, jossa koulunkäynti voi jatkua valmistavaa opetusta pidempään. Monen maahanmuuttajataustaisen lapsen koulupolku on ollut jo hyvin rikkonainen ennen Suomeen tuloa ja siksi turhia katkoksia tulisi välttää, Hopsu avaa.

– Hallitus valitettavasti jatkaa lapsiperheiden, koulutuksen ja sivistyksen kurjistamista. Me vihreät olemme tänään vaihtoehtobudjetissamme näyttäneet, että valtiontaloutta voi sopeuttaa yhtä paljon kuin hallitus budjetissaan leikkaamatta lapsilta ja nuorilta, luonnolta ja tulevaisuudelta. Näin lasten oikeuksien päivänä me haluamme muistuttaa kaikkien lasten tasa-arvoisesta oikeudesta oppia ja kasvaa ja saavuttaa oman potentiaalinsa, päättää Hopsu.

Lisätiedot: 

Inka Hopsu

puh. 040 758 9545

inka.hopsu@eduskunta.fi