Inka Hopsu

Olen 42-vuotias kaupungivaltuutettu, Espoon Vihreän valtuustoryhmän puheenjohtaja ja Vihreiden koulutuspoliittisen työryhmän puheenjohtaja. Olen myös Espoon Opetus- ja varhaiskasvatuslautakunnan varapuheenjohtaja. Vuoden (2018-19) puheenjohdan myös Espoon valtuuston neuvottelutoimikuntaa, mikä käy poliittiset neuvottelut esimerkiksi talousarviosta ja investointiohjelmasta.

Tällä kaudella toimin myös Espoon ja Vihreiden edustajana Uudenmaan maakuntahallituksessa. Työn alla on mm. uusi maakuntakaava. Maakuntahallinto maan hallituksen ohjauksen mukaan valmistelee mahdollista sote- ja maakuntauudistusta. Seuraamme ja ohjaamme tätä valmistelua maakunnan sote-työryhmässä, sillä valmistauduttava on, jos eduskunta tekee päätökset uudistuksen toteuttamisesta.

Olen toinen kuusihenkisen uusperheemme päistä. Lapset ovat 8-, 11-, 12- ja 14-vuotiaita. Lisäksi meillä vipeltää sekarotuinen alle vuoden vanha tyttökoira. Menoa ja meininkiä piisaa. Paluumuutimme lapsuudenkotiini Espoon Kaupunginkallioon ja mummola siirtyi Laaksolahden talooni, entiseen tammisaarelaisten kesämökkiin. Sukupolvenvaihdos asumisjärjestelyissä tuntuu onnistuvan, mutta ottavan aikansa.

Koulutukseltani olen kasvatustieteen maisteri ja luokanopettaja. Olen toiminut opettajana reilun kymmenen vuotta, pääasiassa erityisopettajan tai maahanmuuttajataustaisten oppilaiden opettajan tehtävissä. Nyt työskentelen Kirkon Ulkomaanavussa, Opettajat ilman rajoja -verkoston yhteyspäällikkönä ja olen edustajana Unescon Teacher Task Forcessa.

Kansainvälisyys ja kehitysyhteistyö ovat minulle tärkeitä. Olen toiminut Suomen Partiolaisissa ja kansainvälisessä partioliikkeessä useissa eri tehtävissä. Kansainvälisenä tehtävänäni on ollut mm. maailman protestanttisten partiolaisten puheenjohtajuus, jossa roolissa vahvistimme uskontojen välistä vuoropuhelua partiojärjestöissä. Lisäksi olen toiminut Suomen Partiolaisten hallituksessa ja kansainvälisen toiminnanalan puheenjohtajana.

Olen vaikuttanut kehityspolitiikkaan mm. Kepan (ent. Kehitysyhteistyön palvelukeskus, nykyinen Fingo) hallituksessa. Osallistuin myös kansallisen kestävän kehityksen strategian suunnitteluun ja nyt olen seurannut mielenkiinnolla Agenda2030 prosessia ja uusien kestävän kehityksen tavoitteiden käyttöönottoa Suomessa ja maailmalla.

Espoon kirkkovaltuustossa toimin 12 vuotta suvaitsevan ja ihmisiä lähellä olevan kirkon puolesta. Edellisiin kirkollisvaaleihin en lähtenyt, koska työ Vihreän kunnallis- ja valtakunnan politiikan parissa vie sen verran paljon aikaa.

Vapaa-ajalla harrastan retkeilyä, tanssia, purjehdusta, mökkeilyä ja kaikenlaisia perheen kesken toteutettavia taide- ja kulttuurielämyksiä.