Blogi
Vihreiden Inka Hopsu vaatii hallitukselta ja EU:lta lisää aktiivisuutta Palestiinan rauhan rakentamisessa
USA:n ja Israelin edustajat ovat indikoineet valmiutta siirtyä rauhansuunnitelman toiseen vaiheeseen jo pian alkuvuodesta. Kansanedustaja Inka Hopsu kysyy hallitukselta kirjallisessa kysymyksessä, miten Suomi ja EU osallistuvat kestävän tulitauon ja oikeudenmukaisen...
Inka Hopsu: Hallituksen korkeakoululeikkaukset vaarantavat Suomen osaamistason
Petteri Orpon hallitus tiedotti torstaina 20.11. uusista 2,9 miljoonan euron lisäsäästöistä yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen rahoitukseen. Hallitus on jo aiemmin tehnyt yli sadan miljoonan euron säästöt korkeakoulujen perusrahoitukseen. Vihreiden kansanedustaja...
Korkeakoulutettujen kasvava työttömyys on hälytysmerkki koko Suomelle
Suomen työllisyystilanne on heikentynyt huolestuttavasti, ja nyt se iskee voimalla myös korkeakoulutettuihin. Kansanedustaja Inka Hopsu kysyy hallitukselta kirjallisella kysymyksellä, mitä se aikoo tehdä korkeakoulutettujen työllisyyden parantamiseksi. Akava Worksin...
Aleksis Kiven päivänä vihreät vaativat suomalaisen kirjallisuusalan vahvistamista: Lakialoite vaatii kirjojen arvonlisäverotuksen lopettamista
Kansanedustaja ja vihreän eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Inka Hopsu on tänään Aleksis Kiven ja suomalaisen kirjallisuuden päivänä jättänyt lakiesityksen, jonka mukaan Suomessa kirjat vapautettaisiin arvonlisäverosta. Tavoitteena on edistää lukemista, kohtuullistaa...
Vihreiden Hopsu esittää kunnille vapaaehtoista matkailumaksua
Vihreiden kansanedustaja Inka Hopsu esittää kunnille vapaaehtoisen matkailumaksun käyttöönottoa kulttuurialan tukemiseksi. Joulumatkailun kaltaisen matkailupiikkien ja muutenkin kasvaneen matkailun myötä maksu voisi toimia tärkeänä tukena paikallisille...
Inka Hopsu: Ministeri Rantasen linja kidutettavaksi karkottamisen edistämisestä on epäeettinen ja vastuuton
Vihreiden kansanedustaja Inka Hopsu tuomitsee ministeri Rantasen puheet ihmisten karkottamisen helpottamiseksi, jopa kiduttamisen uhan alla. Tämä on omiaan uhkaamaan Suomen asemaa kansainvälisen lain ja ihmisoikeuksien puolustajana. - Me olemme Suomessa tuominneet...
Vihreiden Inka Hopsu vaatii äitiyspakkauksia paperittomille: Jokaisella Suomessa syntyvällä lapsella on oikeus hyvään alkuun
Vihreiden kansanedustaja Inka Hopsu on jättänyt toimenpidealoitteen äitiysavustuksen ja äitiyspakkauksen tarjoamisen myös paperittomien äitien, turvapaikanhakijoiden ja kansainvälisten opiskelijoiden lapsille. - Jokaisella Suomeen syntyvällä lapsella on oikeus...
Inka Hopsu: Valmistavan opetuksen rajaukset ja aamu- ja iltapäivätoiminnan maksujen korotukset heikentävät lasten yhdenvertaisuutta
Vihreiden kansanedustaja Inka Hopsu vastusti 20.11. sivistysvaliokunnassa hallituksen esityksiä valmistavan opetuksen rajaamisesta Suomen ulkopuolella syntyneisiin sekä koululaisten aamu- ja iltapäivätoiminnan enimmäismaksujen korottamisesta. Hallituksen esitykset...
Vihreät edustajat suuressa valiokunnassa: Yritysvastuusääntelyn romuttaminen on Orpon takinkääntö
Vihreiden edustajat suuressa valiokunnassa jättivät eriävän mielipiteen yritysvastuusääntelyn heikentämisen Omnibus I -paketista yhdessä sosiaalidemokraattien ja vasemmistoliiton edustajien kanssa. Vihreiden mielestä yritysvastuusääntely on merkittävä EU:n tason...
Vihreiden Hopsu vaatii: Tavion kehitysyhteistyön järjestörahoitusta koskevan päätöksen laillisuus tulee tarkistaa
Vihreiden kansanedustaja Inka Hopsu paheksuu kehitys- ja ulkomaankauppaministeri Tavion päätöstä leikata järjestöjen avustuksia ilman perustetta. Tavion kerrotaan tehneen Suomen ammattiliittojen solidaarisuuskeskus Saskin rahoitukseen lähes 40 prosentin...






