Hyväksyimme erittäin tarpeellisen hankkeen, Espoon sairaalan, hankesuunnitelman valtuustossa vuonna 2012. Tuolloin tehtiin tärkeä ja kustannuksia säästävä linjaus, kun erittäin kalliiksi osoittautunut Orkidea-hanke kuopattiin ja kompakti sairaala siirrettiin Jorvin sairaalan viereen synergiaedut hyödyntäen.

Valtuusto oli tyytymätön tuolloin tavaksi havaittuun tilanteeseen, jossa hankkeiden kustannukset aina matkan varrella nousivat. Sairaalahankkeessa haluttiin kokeilla, onko mahdollista tehdä toisin. Toteutustavaksi valittiin suunnittele ja rakenna – malli, jonka tarkoituksena oli varmistaa, että kustannusarviota ei ylitetä. Lujatalo sai urakan hintaan 123 me. Nyt joudutaan varautumaan 175 me loppusummaan. Alkuperäinen urakkasopimus ei pitänyt sisällään käyttäjän hankintoja, osa kuluista on takaisin maksettavia parkkikuluja ja muitakin hyviä ja oikeastikin relevantteja selittäviä tekijöitä löytyy. Päättäjn kannalta olennaista olisi ennakoida kuitenkin näitäkin.

Hintakatossa pysymisen kannalta olennaista on, että tiedetään mitä tilataan. Käyttäjän, tässä tapauksessa sosiaali- ja terveystoimen, olisi pitänyt pystyä  määrittelemään tarpeet riittävän tarkasti hankkeen alkuvaiheessa. Jokainen muutos matkan varrella maksaa lisää.

Ymmärrämme, että järkevät ja toimintaa selkeästi parantavat muutokset kannattaa toteuttaa matkan varrella. Näiden pitää olla hyvin perusteltuja ja ne on syytä jatkossa hyväksyttää käyttäjälautakunnilla, jotta kustannusten paisuminen pysyy myös luottamushenkilöiden käsissä. Näin ei ole sairaalan osalta toimittu, vaan kulujen kasvaminen on tullut yllätyksenä myös sote-lautakunnalle.

Urakkamuotoja on syytä edelleen kehittää, jotta kustannusraamissa pysytään. Toisaalta on parannettava käyttäjän ja tilapuolen yhteistyötä, jotta yhdessä hyväksytyissä suunnitelmissa pysytään. Kaupungilla oikean käden on tiedettävä mitä vasen tekee. Jos tämä yhteistyö ei toimialojen välillä toimi, on ylemmän johdon kyettävä työtä ohjaamaan.

Tärkeää on myös, että kaupungilla on riittävä osaaminen sopimusten laatimisessa. On pystyttävä tarkkaan määrittelemään urakoitsijan vastuut, jotta niistä ei synny riitaa matkan varrella. Näyttää olevan yleinen käytäntö, että tulosta tehdään lisätöistä laskuttamalla, mutta tätä pitää pystyä ennakoimaan ja eliminoimaan tarkoilla sopimuksilla. Käräjöiminen tulee kalliiksi, vie aikaa ja resursseja. Toivon, ettei sellaista yleistä tapaa maahan syntyisi, jossa jokainen isompi hanke sisältää myös väistämättömiä oikeusjuttuja.

Kaupungin on myös varmistettava, että meillä on riittävästi ammattitaitoisia ja osaavia juristeja ja rakentamisen asiantuntijoita, jos ja kun jatkamme hankkeiden toteutusta yksityisten sopimuskumppanien kanssa. Meidän tulee pystyä ennakoimaan paremmin, kuinka varaudutaan olosuhdemuutoksiin ja muutosriskeihin, häiriöihin ja virheisiin, sopimusketjun vastuukysymyksiin.

Myös kunnan omistajaohjausta tulee yhä vahvistaa. Omistajaohjauksen onnistumista helpottaisi kovasti, jos kunnan enemmistöomisteisissa yhtiöissä olisi käytössä mahdollisimman avoimet toimintatavat ja voisimme vastaavaa tapaa edistää myös kumppaneidemme ja alihankkijoidemme toiminnassa. Jätämmekin yhdessä vihreän ryhmän ja valtuutettu Hellströmin ja sosiaalidemokraattisen ryhmän kanssa valtuustokysymyksen, jossa toivomme vastauksia siihen, kuinka Espoo näitä voisi edistää. Esimerkiksi Ruotsissa julkisuuslaki koskee kuntaomisteisia osakeyhtiöitä. Meillä sote-uudistuksen valmistelussa pohditaan, voitaisiinko sote-tehtäviä hoitavissa maakuntien yhtiöissä soveltaa julkisuusperiaatetta ja julkisuuslakia. Olisi syytä Espoossa vakavasti harkita, voisimmeko jatkossa toimia niin, että kaupungin omistamien yhtiöiden toiminta ja pöytäkirjat olisivat lähtökohtaisesti julkisia niiltä osin, kun niiden salaamiseen tai ei-julkisuuteen ei ole erityistä, perusteltua syytä.

Valtuustopuhe 22.8.2016