Arvoisa puheenjohtaja, hyvä puoluekokousväki,

Sitten viime puoluekokouksen olemme kaikki varmasti kunnissa, joissa toimimme kohdanneet suuren turvapaikanhakijamäärän ja toimet ja päätökset, joita se meiltä vaatii.

Puoluevaltuuskunta otti heti työnsä alkuun vahvasti kantaa siihen, että kotoutumiseen pitäisi saada huomattavasti nykyistä enemmän vauhtia ja esitti tähän joukon keinoja. Nostan tässä muutaman konkreettisen esityksen tuon hyvän listan jatkoksi. Nämä nousevat haasteista, joiden kanssa Espoossa tällä hetkellä teemme töitä.

Siksi pääkaupunkiseutulainen näkökulma tässä, että puolet Suomen maahanmuuttajista asuu pääkaupunkiseudulla. Heidän kotoutumisensa ja työllistymisensä on kuitenkin koko maan näkökulmasta merkittävä kysymys.

2030 vieraskielisen työikäisen väestön määrän arvioidaan kohoavan pääkaupunkiseudulla jo lähes 250 000 henkeen.

Jos maahanmuuttajien työttömyys pysyy noin 2,5 kertaa yleistä työttömyysastetta korkeammalla tasolla ja samaan aikaan heidän osuutensa työikäisestä väestöstä nousee neljäsosaan, tulee alueen verokertymä suhteellisesti heikkenemään.

Tämä vaikuttaa sekä kykyyn vastata alueen kasvavan väestön palveluista että kykyyn maksaa verotulojen eroihin perustuvaa valtionosuuksien tasausta.

Suomen talouskasvun ja hyvinvoinnin näkökulmasta investoiminen maahanmuuttajien kotoutumiseen on siis tärkeää.

Kotoutumiskoulutukseen käytettävissä olevaa määrärahaa tulee nostaa, sen sijaan että se todellisuudessa ainakin Uudellamaalla laskenut.

Toinen keskeinen resursointiin liittyvä asia on se, että erilaisten hankerahoitusten ja mallien sijaan tulisi luoda pysyviä rakenteita ja rahoituskanavia. Hankerahoituksen toistuva hakeminen sekä raportointi- ja hallintomenettelyt ovat tavattoman raskaita ja energia ohjautuu kehittämisen sijaan niihin.

Muuttuneen maahanmuuttajatilanteen vuoksi korkeatasoiset, suomalaiset koulutusrakenteet ja tutkintopolut ovat liian kalliita ja hitaita huolehtimaan kaikista uusista kotoutumista ja työelämään pääsyä odottavista tulijoista.

Uusissa koulutus- ja kotouttamisratkaisuissa huomiota tulee kiinnittää osaamisen kartoittamiseen, koulutuksien sisältöihin ja laajuuksiin siten, että koulutuskokonaisuuksista voidaan rakentaa opiskelijan näkökulmasta. Samalla täytyy huolehtia siitä, että koulutuksen laadusta ei tingitä ja koulutuksen järjestäjillä on riittävät resurssit tuottaa edelleen korkeatasoisia pedagogisia koulutus- ja kotouttamispalveluita.

Erityinen kysymys on yksin alaikäisenä Suomesta turvapaikkaa hakeneiden lasten ja nuorten tilanne.

Syksyllä 2015 Espoon kaupunki kantoi suurimman vastuun tämän joukon vastaanotosta. Kaupungin noin 20 vuotta toimineen alaikäisten vastaanottoyksikön käyttöaste oli korkeimmillaan noin 1 500 prosenttia.

Nyt oleskeluluvan saavien nuorten kuntiin osoittamiseksi ei ole riittäviä ratkaisuja näköpiirissä. Lain mukaan ilman huoltajaa maassa asuvan lasten ja nuorten hoiva ja huolenpito järjestetään perheryhmäkodissa tai tuetun perhesijoituksen avulla.

Perheryhmäkotien tyypillisen kapasiteetin huomioiden voi arvioida, että Suomeen tarvittaisiin jopa 150 uutta perheryhmäkotia tämän kevään aikana. Nyt on näköpiirissä vain yksittäisten uusien yksikköjen avaaminen.

Tällä hetkellä yksinomaan kunta voi perustaa perheryhmäkodin ja tehdä siitä sopimuksen valtionhallinnon, eli ELY-keskuksen kanssa. Akuuttiin perheryhmäkotien puutteeseen voidaan vastata vain, jos lakia muutetaan kiireellisesti niin, että valtio voi sopia ryhmäkotien perustamisesta suoraan esimerkiksi lastensuojelujärjestöjen kanssa. Rinnalla tulee mahdollistaa myös perheryhmäkotia kevyempiä asumismuotoja.

Näillä toimilla on jo kiire.

(Puhe sisältää poimintoja Espoon lausunnosta valtion kotouttamisohjelmaan.)