Puhe 100-vuotiaan Suomen tuoreille ylioppilaille

Viherlaakson lukion ylioppilasjuhlissa 5.12.2017

Hyvät ylioppilaat, arvoisa juhlaväki,

 

Tänään on monta syytä juhlaan ja iloon. Pitkä, monelle selväkin polku opintoja on saatu kunnialla valmiiksi ja ylioppilastutkinto suoritettua. Paljon onnea arvoisat ylioppilaat! Opiskelun eteen on tehty vuosien varrella enemmän ja vähemmän töitä. On toivottavasti nyt jo hauska muistella alakouluvuosia, tonttutansseja ja viestijuoksuja, matkan varrelle osuneita persoonallisia opettajia, yläkoulun köksän tunteja tai vaikka lukion hissan esitelmää, joka ei ottanut valmistuakseen. Tärkeimpiä muistoja on varmaan kuitenkin kertynyt kavereista, joiden kanssa on vietetty jopa enemmän aikaa kuin sisarusten. Koulu on ollut tärkeä, turvallinen, ehkä välillä ärsyttäväkin, mutta melko itsestään selvä osa elämää ison osan teidän iästä. Nyt on vuorossa vähän jännittävämpi aika. Omat valinnat ja toisaalta sattumakin tulevat vaikuttamaan siihen mitä tuleman pitää.

 

Puhe ylioppilaille ei ole mikään helppo toimeksianto, tulisi ehkä antaa elämänohjeita, olisi kiva ja hyväkin. Toivoisihan sitä, että kaikki kävisi jokaisen teidän kohdalla parhain päin ja voisin vinkata parhaista oikoreiteistä ja sellaisista kuopista, joita ei kannata kokeilla, mutta miten sen voisi tehdä olematta täti-ihminen.

 

Itse kirjoitin vuonna 1995. Mitä tehdä seuraavaksi pohditutti. Olin osannut opon ammatinvalintalistoilta ruksia yli nuohoojan ammatin, mm. allergioiden vuoksi, tulevaisuus ei ollut minulle ollenkaan selvä. Lähes joka ammatista löytyi jotain kiinnostavaa. Tällainen päättämätön, mutta kiinnostunut päätyi lukemaan ensin viestintää ja tekemään vähän aikaa töitäkin toimittajana, sitten opinnot vaihtuivat opettajaopintoihin ehkä partiotaustan ja kouluympäristön tuttuuden vuoksi, matkalla tuli luettua vähän maalausta ja valokuvausta ja sitten opintojen loppusuoralla vielä kansantaloustiedettä, poliittista historiaa ja kehitysmaatutkimusta. Ja nyt vanhempana johtamista. Osan opinnoista tein Tartossa, osan Lontoossa, pääosan Helsingin yliopistossa. Ja aina välillä töitä. Kerron tätä siksi, että toivon, ettet kanna huolta, vaikka tulevaisuuden suunnitelmat eivät olisi vielä aivan selvät.

Aivan tällainen vapaus vaihdella opintoalaa ei ehkä ole nyky-opinoissa enää mahdollinen, mutta ilmaiset, maailmanmittakaavassa laadukkaat opinnot kuitenkin. Samoin mahdollisuudet lähteä vaihtoon ulkomaille kokeilemaan, oppimaan paremmin kieliä ja kulttuureja. Ja työn teon mahdollisuus myös. Oma reittini on löytynyt kokeilemalla ja töitä tehden. Kaikki pääsykokeet eivät tärpänneet, eivät kaikki työhaastattelutkaan. Ajattelen niin, että kulloinkin käsillä olevasta asiasta opinnoista tai työstä kannattaa innostua, tutustua alan ihmisiin, tehdä parhaansa.

Tällä hetkellä teen töitä Opettajat ilman rajoja verkostossa. On ollut hauska huomata, että erilaiset vähän välillä irrallisiltakin tuntuneet opinnot ja työkokemukset ovatkin melko sopivia nykyisen tehtävään ja ehkä juuri niiden ansiosta tulin aikanaan siihen valituksi.

Suunnittelemme koulutuksen kehittämishankkeita eri puolille maailmaa yhteistyössä paikallisten opetusministeriöiden ja opettajankoulutuslaitosten kanssa. Toisin kuin Suomessa ja Euroopassa, Afrikassa ja Aasiassa nuorten määrä kasvaa ja maailmasta puuttuu Unescon arvion mukaan 69 miljoonaa uutta opettajaa vuoteen 2030 mennessä. Suuri osa lapsista pääsee jo kouluun, mutta ongelma on, että opetuksen laatu on niin heikkoa, että koulussa ei opita edes perustaitoja.

Eritreassa, Myanmarissa, Kambodzassa, joissa viime vuosina olen työskennellyt ymmärtää, miten upeaa on suomalaisten opettajien osaaminen, miten hieno ja vapaa koulujärjestelmämme on. Miten paljon oppilaat voivat vaikuttaa omiin opintoihinsa ja kuinka tasa-arvoisesti kaikki maassa pääsevät mukaan. Kotimaan vinkkelistä eroja ja parannettavaa löytyy toki paljon ja Espoossakin saa välillä niskalimassa torjua leikkauksia opetukseen. Koulun kehittämisestä eikä riittävien resurssien vaatimisesta saa ikinä luopua, jos korkea laatu halutaan säilyttää.

Eritrea, Myanmar ja Kambodza ovat kaikki kärsineet sodista ja konflikteista maansa lähihistoriassa. Heille tarina sisällissodan kärsineestä ja suurta Neuvostoliittoa vastaan sotineesta Suomesta, joka silti on noussut Euroopan ja maailman hyvinvoivimpien maiden joukkoon on ihmeellinen ja ihailtava. Kuinka te sen teitte, minulta kysytään. Kysyjät ehdottavat itse usein vastaukseksi koulujärjestelmäämme? Haluavat tietää, mikä sen salaisuus on. Te osaisitte kertoa vastauksia myös.

Yhteisen kielen oppiminen, köyhienkin mahdollisuus laadukkaaseen opetukseen myös syrjäseuduilla heti itsenäisyyden alusta lähtien, lukutaito, kirjastolaitos, neuvolapalvelut, kouluruoka, taito- ja taideaineet, hyvät oppikirjat, maisteriksi asti koulutetut opettajat, erityinen tuki oppimisvaikeuksiin tällaisia tekijöitä on suomalaisen sankaritarinan takana.

Koulutus oli Suomessa ja on maailmalla keino saada elinkeino. Nämä molemmat ovat kansakunnalle tärkeitä askelia rauhan rakentamisessa. Rauha taas on yhteiskunnan ja talouden kehityksen tärkeimpiä edellytyksiä. Suomessa meillä on ollut nyt pitkään rauhan ja vakauden aika ja maamme hyvinvointi on kasvanut.

Suomen kilpailukyvyn merkittävimmäksi tekijäksi on mainittu yhteiskuntarauha ja keskinäinen luottamus sekä hyvä hallinto. Korruptio on maailman vähäisintä ja esimerkiksi poliisin rehellisyyteen ja lahjomattomuuteen voi luottaa. Näistä meidän on tärkeä pitää kiinni. Ja meillä jokaisella on tässä roolimme.

Niin koulussa kuin muussakin elämässä on tärkeää ottaa uusi tulija mukaan, antaa tilaa ja osallistumisen mahdollisuuksia. Tänä vuonna Espoossa ekaluokan aloittaneista jo lähes 20 % puhuu äidinkielenään muuta kuin suomea. Paikoitellen osuus on paljon korkeampi. Tämä on Suomen ja Euroopan tulevaisuus, mm Yhdysvallat ja Kanada ovat kokeneet vastaavan muutoksen jo aiemmin. Meidän tehtävä on osata nähdä tilanne voimavarana ja positiivisena mahdollisuutena, niin voimme onnistua. Tässä nuoret olette usein viisaita ja meitä aikuisia nopeampia.

Hyvät ylioppilaat, Ylioppilaaksi tullessa ja opintojen alkaessa on ihminen ehkä vireimmillään. On hyvä asettaa itselle tavoitteita ja pyrkiä omaan parhaaseen ja samalla huolehtia omasta jaksamisesta.

Välillä kilpailuvietti saattaa kuitenkin viedä tai työelämässä tulee vastaan epäreilutilanne. Joku kisaa kurjin konstein. Yhteinen etu, yhteinen tavoite unohtuu. Kyynärpäät jouduttavat matkaa ja unohtuu vilkaista taakse, kuinka kaverille kävi.

Tässä kohtaa toivon, että koulusta kuitenkin jäisi jokaiselle mieleen juuri ne kaikenlaiset kaverit. Kiltteys ei ehkä ole muotisana ja jopa vähän ärsyttää, jos joku siitä puhuu. Elämän varrella kuitenkin useimmalle meistä tulee myös niitä hetkiä, kun emme ole vahvoja, kun emme pärjää, tarvitsemme apua tai tukea, ja tarvitsemme kaveria. On tilanteita, kun nolostuttaa ja on tärkeää, että ympäristö antaa säilyttää arvokkuutensa. On parempi olla kiltti kuin nokkela. Näissä kohdissa punnitaan myös sivistystä. Toivon, että tiukan paikan tullen jokaisella teistä on ystävä ja toisaalta jokainen osaatte olla ystävä.

 

Kun 1995 kirjoitin, olimme juuri samana vuonna saaneet lukiossa ensimmäiset sähköpostimme. Seuraavana vuonna viestinnän harjoitustöinä aloimme koodaamaan eri firmojen ensimmäisiä nettisivuja, siihen mennessä olin käyttänyt tietokonetta lähinnä tetrikseen. Kännyköitä ei vielä ollut kaikilla. Muutosvauhti tähän päivään on ollut hurja. Vaikka olen omasta mielestäni kohtuullisesti ottanut hanskaan facebookin, instan, webinaarit ja nettisivujen ylläpidon, snapcaht ja loputon tubettaminen eivät ihan uppoa. Tällainen keski-ikäinen on auttamatta liian hidas omaksumaan uutta ja sitä välillä toivoo, että tahti hidastuisi ja ehtisi ottaa teitä nuorempia vähän kiinni ja pohtia, mihin tämä muutos vie, mikä hyöty tästä kaikesta on. Jännittävää on miettiä, mitä kaikkea ehtii seuraavan parinkymmenen vuoden aikana tapahtua, mihin muutos yhteiskuntaamme vie. Entä kuinka nyt ja tulevaisuudessa oppimanne taidot vastaavat tuolloisia tarpeita. Robotismi tullee usealle alalle ja ammatteja hiipuu, ja uusia nousee tilalle. Elinikäisestä oppimisen tarpeesta emme näytä pääsevän eroon. Olemme todennäköisesti yhtä aikaa pitkän pätkänkin työelämässä, sillä eläkeiät ovat nousemaan päin. Teidän taitonne tulevat tarpeeseen.

Sekin on ratkomatta, kuinka maailman kestokyky kantaa niin väestön kasvun kuin yhtä aikaisen talouden kasvun eri puolilla maailmaa. Ilmastokriisin pysäyttäminen on meidän sukupolvemme työ, mutta pystymmekö siihen.

Teidän osaamistanne, omia ajatuksianne ja uskallusta tarvitaan. Ideoita, kokeiluja, vastuunkantoa ja rohkeutta!

100-vuotias Suomi saa iloita teistä sinnikkäistä nuorista ja olla ylpeä upeasta koulustamme.

Onnittelut opettajille, koko kouluyhteisölle ja perheille ja ennen kaikkea tuoreille ylioppilaille. Oikein ihanaa juhlapäivää ja hyvää itsenäisyyspäivää kaikille!